
Big Island on nimensä mukaisesti Hawaijin suurin saari. Saarella on noin 120 000 asukasta ja sen voi kiertää autolla yhdessä päivässä.
Big Islandin oma kahvi, Kona Coffee on maailmankuulua. Kannattaa maistaa, siinä on aivan oma makunsa.
Big Islandille tullaan lomalle yleensä pariskunnittain tai perheittäin. Ainoa paikka jossa on hieman menoa sinkuille on Kailua-Konan kaupunki. Hawaijin saarten todellinen menopaikka on kuitenkin Oahulla sijaitseva Honolulu.
Sademetsä
Mahtava puu sademetsässä
Saarella on runsaasti nähtävää ja koettavaa lähes autioiden paratiisirantojensa lisäksi. Mauna Kea-tulivuorella on lukuisia kansainvälisiä observatorioita joissa vieraileminen on kiintoisaa. Big Island lienee myös ainoa paikka maailmassa, jossa voi käydä seuraamassa sulan laavan valumista mereen. Se tosin edellyttää muutaman tunnin hankalaa patikoimista jähmettyneen laavakentän yli.

Mauna Kea-tulivuoren observatorioita 4 km korkeudessa
Kuten Hawaijin saarilla yleensäkin (Kauai on poikkeus sääntöön), on Big Islandilla maailmanluokan snorklaus- ja sukellusmahdollisuudet. Ympäröivissä vesissä on delfiinejä, merikilpikonnia, meriankeriaita, mantoja ja erilaisia haita. Talvella voi lähteä valaidenkatseluretkille, tosin valaita näkee pienellä onnella rannaltakin.

Kukkaloistoa

Merikilpikonna

Sukeltaja tulossa luolasta
Lue myös kuvauksemme Mauin saaresta