Omatoimi- ja seikkailumatkat lähelle ja kauas - TieKutsuu

Sarangot, Nepal - aitiopaikka Himalajalle

Matkakertomus Lissu, kuvat Antti / Tiekutsuu-tiimi

Sarangkot, Nepal

Istuimme Sherpa Hotellin ruokasalin nurkkapöydässä iltapäiväteellä. Vakiopaikastamme oli hyvät näköalat moneen suuntaan ja varsinkin läntiselle Himalajalle, Annapurnan vuoristoon.

Tänään ei päästäisi ihailemaan auringonlaskua, sillä mustat pilvet nousivat pohjoisesta. Ukkosen uhkaava jyminä kumisi vuoristossa, jossain salamoi. Yhtäkkiä tuuli voimistui ja päivä pimeni. Ja silloin se alkoi. Salamat nuolivat kukkuloiden rinteitä, mittaritaulu paukkui. Ukkonen jyrisi ja kaikui kuin sotatantereella pommituksessa.

Myrsky


Menimme myrskyä pakoon huoneeseemme, mutta pienessä huoneessa oli vieläkin pelottavampaa olla, sillä pistorasiat syöksivät tulta jalkojemme vieressä. Henkilökuntakin oli kokoontunut ruokasaliin seuraamaan myrskyä, sulkivat tuulen riepottelemia ikkunoita. Tuuli voimistui entisestään, ulisi nurkissa, repi ja riepotteli, toi mukanaan ankaran raekuuron.

Ukkosmyrsky oli pyyhkäissyt yli Sarangotin vuoristokylän. Riekaleinen lippu roikkui tangossaan. Pilviverho rakoili, mutta vain hetkeksi. Näimme kuinka sumupilvi lähestyi, usvan lailla se kiemurteli kukkuloiden lomitse, etsi tiensä luoksemme ja pian olimme sakeassa pilvessä.

Päivällisaikaan taas jyrisi pohjoisesta. Taitaa tulla pitkä yö, ajattelin. Majapaikkamme oli tunnelmallinen vuoristohotelli, jonne kylästä-kylään trekkaajat saapuvat oppaineen ja kantajineen väsyneinä päivän vaelluksesta jatkaakseen taas aamulla matkaansa. Sinä iltana myrsky tarjosi huikean valoshown yläilmoissa, jota me hotellin vieraat ihailimme ruokasalin ikkunoista.

Hotellin isäntä kertoi, että jäiset ukkosmyrskyt ovat hyvin tavallisia ennen monsuunikautta. Tuumiskeli myrskyjen olevan nyt pari kuukautta etuajassa. Nämä myrskyt voivat sataa jopa kilon painoisia jääpaloja aiheuttaen paljon harmia etenkin viljelijöille ja rikkovat asutuksia, kerran oli hajonnut hotellin tukeva vesisäiliökin katolla. Vuoristossa sääennustuksiin ei juurikaan ole luottamista, kirkas aamu lupaa kaunista päivää, mutta iltapäivällä voi jo sataakin. Se tiedetään, että illalla viiden aikoihin kannattaa sulkea kaikki ikkunat, koska silloin alkaa tuulla voimakkaasti.

Myrskyisän yön jälkeen aamu valkeni kirkkaana, vain hento pilviverho kierteli Annapurnan kahdeksan kilometrin korkuisessa vuoristossa. Kun auringon ensisäteet tavoittivat läntisen Dhaulagirin huipun seinämät, olimme valmiina vangitsemaan tuon lumoavan näyn. Kuin aitiopaikalla, me kuten muutkin hotellin vieraat.

Dhaulagiri

Dhaulagiri

Monet tulevat vain käväisemään Sarangotissa auringonnousun tai -laskun aikaan juuri näiden huikeiden vuoristomaisemien takia. Kylä on pieni ja hiljainen, mutta sinne on rakennettu muutamia hotelleja turistien toivossa. Iltakävelyllä kylälle oli vaikea päättää minne istahtaisimme, koska joka puolelta kutsuttiin käymään peremmälle. Pysähdyimme kaupan edustalla olevalle terassille, siellä kun oli väkeä koolla ja halusimme olla ihmisten ilmoilla.

Pian eräs vanhempi mies tuli tekemään tuttavuutta. Puheli siinä verkalleen ja kun esittäydyimme kertoi, että suomalaiset olivat vetäneet kylään sähköpäälinjat kehitysapuna. Aiemmin elo olikin kovin hankalaa. Pyysimme häntä liittymään seuraamme ja lasilliselle Kukhri-rommia.

Mies puhui englantia sujuvasti ja sanoi oppineensa kielen, kun oli toiminut oppaana 30 vuotta. Nykyisin hän pitää hotellia ja vuokraa myös taloa turisteille.
- Viipyvät pitkäänkin näillä seuduilla, meditoivat ja joogaavat.

Oppaana kun oli toiminut, meillä oli paljon juteltavaa ja kysyttävää, esimerkiksi siitä apinasta, jonka näimme vilaukselta patikkaretkellämme.
- Aivan selvästi langur, sitä ei ole aivan helppo lähestyä vikkelä ja arka kun on. Kukhri lämmitti ukon mieltä ja hän innostui tarinoimaan.
- Kerran otin apinanpoikasen lemmikiksi ja kasvatiksi. Perhe ei siitä pitänyt ja oli raivoissaan kun apina sotki kaiken ja piilotteli tavaroita eikä se totellut muita kuin isäntäänsä. Erään kerran, kun lähdin Pokharaan asioille, perhe oli vienyt apinan metsään. Ihmisen kasvattama luontokappale ei tietenkään sopeudu eläjäksi enää luonnon helmaan. Joku oli löytänyt sen ja vienyt kotiinsa, mutta minäpä kiertelin ja etsin, kutsuin sitä nimeltä ja lopulta löysin ystäväni. Olivat sulkeneet sen taloon ja varkain sain sen pelastettua takaisin itselleni. Oli se hienoa, kun kaksin menimme jälleennäkemistä juhlimaan. Apina olalla istuin ravintolassa, minä siemailin rommia ja apina naposteli suurta herkkuaan sokeria suoraan pöydällä olevasta sokerikosta.

Apinat voivat olla todellinen riesa kyläläisille, varastelevat kaikkea syötävää, pitävät erityisesti maissista, tähkiähän kuivataan talojen edustoilla, tolpissa ja puunhaaroissa. Koiratkaan eivät mitään niille mahda, kun tulevat laumana ryöstöretkilleen. On se vaan soma näky, kun sitten karkaavat maissipunos kaulassaan ja tähkä vielä suussaan.

Kysyimme onko Sarangotissa villipetoja ja ukko kertoi, että on isoja villikissoja ja leopardeja. Niistä on harmia etupäässä kylän koirille, nappaavat niitä jopa talojen terasseilta.

- Siinä kahdeksan vuotta sitten näille maille oli eksynyt ihmissyöjätiikeri. Olisiko vaeltanut Chitwanin kansallispuistosta, kuka tietää. Tiikeri oli syönyt monta ihmistä, mutta vain lapsia ja naisia. Sisareni tytär alakylältä joutui myös tiikerin kynsiin päiväsaikaan, oli vain hetken yksin pihan perällä ja tiikeri nappasi hänet. Tuosta viereisestä kylästä vei pikkupojan. Saivat lopulta tiikerin kiinni, kun löysivät puoleksi syödyn naisen ruumiin, myrkyttivät sen ja odottivat väijyksissä tietäen tiikerin palaavan. Nostivat ruhon jeepin lavalle, mahtui siihen juuri ja juuri, niin iso se oli, ja kiertelivät kylästä kylään näyttämässä nujerrettua pahalaista.

- Metsästetäänkö näillä main, kysyimme.
- Pienriistaa kyllä, jäniksiä. Aikaisemmin jahdattiin porukalla peuroja vanhoilla suusta ladattavilla 150 vuotta vanhoilla tussareilla. Mutta vain sarvipäitä, kukaan ei halunnut ampua naarasta, olisi ollut iljettävää jos se olisi ollut kantava. Sitten pidettiin tietysti kunnon peijaiset, muisteli ukko kaihoisasti. Nykyisin ei voi enää metsästää. Jos maolaiset saisivat vihiä siitä tai kuulisivat laukauksia, hakisivat aseet pois.

Ilta tummeni, ensimmäiset tähdet tuikkivat taivaalla. Lepakko lenteli edestakaisin Sarangotin kylätiellä. Pilvettömästä taivaasta päätellen aamu olisi kirkas. Oli aika mennä levolle, valmistautua uuteen auringonnousuun.


Sitten vielä kuvasatoa trekkauksiltamme Sarangotin ympäristössä.

Newari-talo

Newari-tyylinen talo.

Fishtail

Machhapuchhare eli Fishtail.

Äiti ja vauva

Tämä äiti esitteli ylpeänä tyttövauvaansa.

Kelta-musta lintu

Lieneekö jonkin sortin peipponen?

Nepalin kartta

Nepalin lippu on ainoa maailmassa, jossa ei ole neljää kulmaa. Vieressä veden
säilömiseen käytettävä jättiläisruukku. Suomalaisten lahjoittama tämäkin.

Perinteisiä taloja

Perinteisiä pyöreitä taloja.

Kaksi puhvelia


Tata-bussi

Tätä voisi jo sanoa hyödyn maksimoimiseksi.

Henkilökorttien jako

Kansalaisille jaetaan henkilökortteja tulevia vaaleja varten.

Vanha mies ja kili

Vanhus ja kili. Vastustamaton kuvauskohde!

Kaksi poikaa

Nämä pojat kertoivat ylpeinä taustalla näkyvän kotinsa olevan hyvin varakas. Omistavat
mm. kaksi puhvelia ja kymmenen vuohta. Nepalilaiset lapset puhuvat hyvin englantia
koska se on pakollinen aine jo alaluokilta alkaen.


Sivun alkuun




SocialTwist Tell-a-Friend     Suosittele kaverille Facebookissa    

© Antti Siitonen & M-L Saarelainen
Etusivu   Yhteystiedot   Yksityisyydensuoja