Kiertelimme alkuvuonna 2011 kolmisen kuukautta Nepalissa. Tämä kuvasarja kertoo subjektiivisen näkemyksemme liikkumismahdollisuuksista tuossa kiehtovassa vuoristovaltakunnassa. Asiatiedot olemme kuitenkin tarkistaneet luotettavista lähteistä.

Jalkapatikalla

Nepal on maailman köyhimpiä maita, vuonna 2009 bruttokansantuote oli 340 euroa henkeä kohden (lähde: Unicef). Kun huomioidaan vielä "kohtalainen" vuoristoisuus ja äärimmäiset vuodenaikojen vaihtelut, ei ole mikään ihme että suurin osa henkilö- ja tavaraliikenteestä tapahtuu edelleen jalkaisin. Suureen osaan maata ei ole olemassa edes maastoauton ajettavaa tietä, puhumattakaan lentokentästä tms.

Nepalissa raskaiden taakkojen kantaminen on useimmiten naisten työtä. Vuoristovaelluksilla kantajina toimivat kuitenkin miehet, sillä se on paikalliseen tulotasoon suhteutettuna hyvin palkattua työtä.

Tässä alkaa jo mennä haasteelliseksi. Kuvasta ei näy kunnolla millainen pudotus odottaa jos askel lipeää. Siksi ei nolostuttanut yhtään ottaa tukea ylärinteestä!

Uskomatonta mutta totta: nämä portaat Bandipurissa olivat osa tärkeintä Tiibetin ja Intian välistä kauppareittiä vielä viisikymmentäluvulla!

Heinämoottorilla

Nepalissa näkee eläimiä käytettävän juhtina ja kulkuvälineinä, muttei niin paljon kuin voisi kuvitella. Taitaa olla edullisempaa käyttää ihmistyövoimaa.

Norsuja käytetään luonnonpuistoissa salametsästäjien valvomiseen. Ovat hiljainen kulkuväline ja korkealta näkee kauas. Näillä riistanvalvojat eivät ole aseistautuneita mutta hälyttävät tarvittaessa sotilaspartion paikalle radiopuhelimella.

Konevoimin tien päällä

Maa on alkanut viime vuosikymmeninä autoistua ja moottoroitua. Tämä näkyy myös liikenneruuhkina pääväylillä ja isoimmissa kaupungeissa. Suurimmassa osassa maata ei liikenteen melusta ole minkäänlaista ongelmaa.

Nepalissa on vain pieni pätkä kapearaiteista rautatietä eteläisestä Janakpurin kaupungista Intiaan, eivätkä länsimaalaiset matkailijat ilmeisesti saa enää matkustaa sillä.

Jeepit ovat yleensä tupaten täynnä väkeä ja tavaraa. Katolla on mukavan viileää mutta vaarallista matkustaa.

Intialaisvalmisteinen Tata-bussi. Tälläisiä busseja suistuu rotkoihin viikottain. Matkailijoille on kuitenkin tarjolla mukavampaa ja turvallisempaa bussikyytiä tärkeimpien kaupunkien välillä

Tatan valmiste tämäkin. Tuulilasi on kaksiosainen, koska se on halvempi valmistaa ja vaihtaa täytyy vain rikkoutunut puoli.

Katmandu on aamuin ja iltaisin toivottoman ruuhkainen kaupunki. Osittain liikenteen takia ilma on erittäin saastunutta. Loppuun ajetut ja heikkolaatuisella intialaisella polttoaineella pilatut moottorit pöläyttävät tukehduttavia savupilviä.

Pääkaupunki Katmandun ja toiseksi tärkeimmän kaupungin Pokharan välinen Prithvi-valtatie on vain 206 kilometriä pitkä. Se on kuitenkin toivottoman ruuhkainen ja vain yksikaistainen. Keskimääräinen matka-aika on kahdeksan tuntia!

Vuoriston sillat vaikuttavat enimmäkseen hyväkuntoisilta. Vaikka mitäpä me niistä ymmärrämme.

Lentäminen on ehdottomasti mukavin ja nopein matkustustapa. Nepalin sisäisten lentojen turvallisuus jättää ikävä kyllä toivomisen varaa. Lentojen myöhästymiset ja peruutukset ovat myös yleisiä, useimmiten huonon lentosään vuoksi.

Kuten yllä kerrotusta voi päätellä, Nepalissa matkustaminen ei usein ole yhtä mukavaa tai helppoa kuin useimmissa Aasian maissa. Toisaalta hankalien taipaleiden päässä odottaa uskomattoman hienoja elämyksiä ja jo perille pääseminen on usein seikkailu, josta riittää kerrottavaa vuosiksi eteenpäin.