
Kukko kiekaisi, oli vielä pimeää. Koirat haukkuivat. Kaivoilla pumpattiin vettä. Aamu oli koittanut Saurahan jokivarsikylään.
Otimme kamerat ja lähdimme joelle kuvaamaan lintuja. Pölyisen ja niin meluisan Kathmandun jälkeen Sauraha tuntui rentouttavalta, kuin näkö ja kuulo olisivat parantuneet.
Oli vielä hämärää. Siinä odotellessamme juttelimme oppaiden kanssa, jotka olivat tulleet joelle varhain valmistautuakseen päivän retkille.
Yhtäkkiä rannalle alkoi saapua elefantteja ohjastajineen. Se oli todella majesteetillinen
näky. Monella norsulla oli isot syöksyhampaat, joidenkin syöksyhampaiden kärjet oli
sahattu poikki.
- Niin niitä on turvallisempi käsitellä, sanoi opas ja kertoi, että olivat lähdössä etsimään
yöllä karannutta norsua, joskus sellaista tapahtuu.
Näitä valtion elefantteja käytetään lähinnä salametsästäjien kiinniottamiseen.
Norsujen yllättävä kokoontuminen herätti suurta huomiota ja pian ranta vilisi uteliaita katselijoita. Rauha oli mennyt, lintujen kuvaaminen sai unohtua.

Karkulaista kiinniottamaan.
Siinä jutellessamme oppaan kanssa ja kun kävi ilmi, ettei meillä ollut vielä luontoretkiä varattuna, opas halusi esitellä aluetta ja eri retkivaihtoehtoja kansallispuiston keskuksessa.
Turistit tulevat yleenä parin-kolmen päivän pakettimatkalle, joka on etukäteen räätälöity ja maksettu Kathmandussa. Usein he yöpyvät kansallispuistossa olevissa resorteissa saadakseen täydellisen elämyksen viidakosta villeine äänineen, vaikka Saurahan kylässä on paljon hyviä ja edullisia majoitusvaihtoehtoja.
Sovimme, että ennen auringonlaskua teemme pienen iltakävelyn lähialueelle ja että lähdemme seuraavana aamuna heti kuuden jälkeen lintujenkatselukierrokselle 20 Thousand Lakes-järvialueelle, vain me kaksi, opas ja kuljettaja. Oppaamme nimi oli Raj.

Palatessamme rantaan huomasimme, että karkulainen oli löydetty ja sitä ajettiin piiritettynä takaisin elefanttileirille. Yllättäen nuori uros teki tenän ja karkasi jahtaajiltaan takaisin joelle. Siitähän syntyi kova huuto ja töminä, kun takaa-ajajat lähtivät karkulaisen perään. Se juoksi matalikossa ja yritti rynnätä kylään, mutta piiritysrinki piti nyt pintansa ja karkulainen saatiin saarrettua keskelle jokea. Mutta vain hetkeksi, sillä vapauden kaipuu oli vahva ja norsulla nopeat jalat.
Parin tunnin päästä näimme, kun nuorta urhoa taas saatettiin takaisin elefanttileirille. Askellus oli hidastunut ja kärsä viisti maata.
Kamerat kaulassa ja kiikarit kädessä lähdimme iltakävelylle. Raj tunnisti linnut jo niiden laulusta ja erotti jopa pikkulinnut korkealta puunlatvasta.
Polun varressa oli villisikojen ja peurojen jälkiä sekä sarvikuonojen jätöksiä. Raj kertoi, että olimme nyt metsässä aidan toisella puolella, sähköaidan joka eristää asutuksen villieläimiltä.
Metsän suojasta tulimme tasangolle. Nurmimättäiden lomasta näimme, että joen mutkaan oli kerääntynyt ihmisiä. - Mennäämpä katsomaan, sanoi Raj, jos meitä onnistaa, voimme nähdä sarvikuonon. Ei voi olla totta! Sarvikuono oli korviaan myöten vedessä ja ihmiset istuivat katselemassa 15 m päässä tuosta villieläimestä. - Vedessä siitä ei ole vaaraa, se haluaa vain nautiskella ja vilvoitella kuuman päivän jälkeen. Katsoimme aikamme, sarvekas puhalsi välillä sieraimensa tyhjiksi ja jatkoi iltakylpyään. Päätimme jatkaa matkaamme ja palata vielä takaisin joelle.
Elefanttileirillä oli leppoisa tunnelma. Oli illallisaika niin hoitajilla kuin norsuillakin. Nuo valtavat eläimet oli kahlittuna jalastaan paksuilla kettingeillä katokseensa. Mitenkähöhän ne voivat vapautua niistä ja lähteä karkuteille?

Intiansarvikuono ja me.
Aurinko valaisi viime säteillään, kun palasimme joelle. Ihmiset olivat lähteneet. Sarvikuono oli yhä vedessä. Sitten se kääntyi kohti joen pengertä ja alkoi hitaasti kömpiä pois vedestä. Välillä seisoi paikallaan aivan kuin sen nahka olisi vettynyt liian painavaksi kantaa. Villieläin ei piitannut meistä, löntysteli vain tyytyväisenä metsän hämärään.
Aamuvarhaisella on paras mahdollisuus nähdä lintuja ja villieläimiä. Jätimme jeepin metsätien varteen ja lähdimme samoilemaan kohti järveä kaikki aistit valppaina.

Aamu-usva nousi järvenpinnasta. Oli satumaisen kaunista. Vain lintujen äänet kajahtelivat järven yllä.
Metsiköstä kuului kahinaa, jossain rapsahti oksa. Tiesimme villieläinten olevan jossain lähellä. Näimme peuroja metsän reunassa, villisian pinkaisevan pusikkoon, näädän juoksevan pitkä häntä ojossa.
Ajelimme jeepillä pitkin kapeita metsäteitä ja näimme jopa kotkia aivan läheltä, istuivat puun oksalla, ja krokotiilejä lekottelemassa auringossa joen varrella.
Luonnonpuistosssa on lukuisia kuningaskalastajalajeja.
Puolen päivän aikoihin oli jo tukalan kuuma ja aika palata takaisin Saurahaan. Sovimme seuraavan retkemme ylihuomiselle, jeeppisafarin kansallispuistoon.
Armeijan tarkastusasema aukeaa aamukuudelta. Se on piste, missä kaikkien kansallispuistoon menijöiden on ilmoittauduttava sekä mennessä että palatessa. Turisteilla täytyy ehdottomasti olla myös laillinen opas turvanaan.
Aamu-usva sivujoella.

Intialaisvalmisteiset Tata-jeepit lähtövalmiina.
- Olemme nyt kansallispuistossa, totesi Raj astuessamme ylös kanootista. Jeeppi kuskeineen oli valmiina ja lähdimme ajelemaan hiljakseen pitkin viidakkotietä. Raj seisoi tarkkaavaisena jeepin perällä ja osoitti innolla meille havaintojaan.
Näillä kavereilla on metsäkäyttöön soveliaat nelivedot.
- Riikinkukot ovat vielä puiden oksilla turvassa yön saalistajilta, kissaeläimiltä. Laskeutuvat maahan vasta auringon nousun jälkeen.
Ilman Raj'n apua emme olisi ikinä huomanneet tätäkään.

Sieltähän kurkkii pieni monitor-lisko!
Siellä täällä oli liikkeentunnistinkameroita, asennettu lähinnä tiikerihavaintojen saamiseksi.
Taianomainen näkymä.

Myös savannimaisemia riittää.
Pysähdyimme välillä kuuntelemaan ja katselemaan metsän ja aukioiden reunoihin, välillä kipusimme tähystystorniin. - Nyt on vielä otollinen aika nähdä villieläimiä, koska elefanttiruoho on leikattu matalaksi. Se saattaa venähtää jopa kahdeksan metrin korkuiseksi.

Kaverissa tuki ja turva.
Pysähdyimme gharial-krokotiilien kasvatus- ja suojelukeskuksessa. - Nämä kalansyöjäkrokotiilit ovat uhanalaisia, mutta niiden kanta on saatu viime vuosina mukavasti toipumaan.
Intian kielen sana "ryöstäjä" tulee marsh muggerin nimestä.
Jeeppisafarilla näimme intiansarvikuonoja, useita marshmugger-krokotiilejä, monen sorttisia peuroja, villisikoja, makakiapinoita ja paljon erilaisia lintuja.

Intiansarvikuono.
- Mitä tekisit, jos sarvikuono yrittäisi lähestyä uhkaavasti? - Tämä on ainoa aseeni, sanoi Raj ja näytti keppiään, voin kopauttaa maata pelotellakseni eläimen pois, tai vaikkapa heittää sen kohti uhkaajaa. Oppailla ei enää saa olla tuliaseita. Aseet on sallittu ainoastaan puistossa partioiville sotilaille, lähinnä pysäyttämään salametsästäjiä. Jos salametsästäjä antautuu suosiolla on hänellä pitkä vankilatuomio edessään, jos lähtee karkuun niin ammutaan hengiltä.
Meillä oli mukava ja mielenkiintoinen päivä. - Raj, sinulla on haukansilmät! Hän vain totesi, että kukaan ei voi taata mitä eläimiä nähdään safarin aikana, voi olla ettei yhtään.
Kaikkien turistien unelma on nähdä täällä majesteetillinen bengalintiikeri. Emme nähneet tiikeriä, mutta tavatessamme Raj'n illalla hän kertoi, että kaksi ryhmää oli nähnyt tiikerin uivan joen yli. Ohitimme tuon paikan 45 min liian aikaisin... Tiikerin näkeminen retkellä on erittäin epätodennäköistä, viidakon valtiaita on alueella jäljellä vain 150 salametsästyksen vuoksi.
Raj'n ehdottamista retkimahdollisuuksista halusimme kokea vielä yhden, nimittäin yön tornitalossa. Jeeppi veisi meidät sinne illalla ja noutaisi auringonnousun aikoihin. Tornitalo sijaitsee keskellä yhteisön metsää ja tie sinne vie lukitun portin kautta.

Saavuimme talolle juuri sopivasti ennen auringonlaskua mukanamme kamerat, taskulamput, itikkaöljy, vähän syötävää ja vettä. Kipusimme talon kolmanteen kerrokseen, jossa oli kaksi vaatimatonta, mutta mukavalta vaikuttavaa huonetta moskiittoverkot sänkyjen yllä.

Makaki-apina, kutsutaan myös temppeliapinaksi. Arvatkaa miksi?
Nostimme tuolit terassille ja aloimme tarkkailemaan eteemme aukeavaa pöheikköä. Apinat leikkivät puissa aivan vieressämme, riikinkukko tepasteli alapuolellamme. Metsästä kuului kahinaa. - Peuroja, sanoi Raj, voi olla jopa sarvikuono.

Hämärsi, puhuimme kuiskaten. Vähitellen eripuolilta metsää alkoi peuroja kerääntyä aukiolle. Peuralauma söi ruohikossa kaikessa rauhassa, kunnes kova rääkäisy pelästytti ne matkoihinsa. - Apinan varoitushuuto, sanoi Raj. Kissapeto, mahdollisesti tiikeri on lähistöllä.
Sirkat sirittivät korvia huumaavasti, metsäkukko kiekui. Pimeni. Tulikärpäset tanssivat tähtien syttymiseen asti. Oli rauhallista. Välillä otimme taskulamput esille saadaksemme valokiilaan jonkun eläimen lähimaastosta, tuloksetta.
- Kuinka isäsi voi, tiedustelimme Raj'lta. - Voi jo paremmin. - Onko hän vakavastikin sairas? Raj kertoi, että oli ollut isänsä kanssa metsässä ja "törmänneet" karhuun. Olivat lähteneet juoksemaan pakoon eri suuntiin, mutta kiukkuinen karhu oli saanut isän kiinni ja runnellut hänet huonoon kuntoon.
- Elämä kansallispuiston liepeillä villieläinten läheisyydessä on koitunut monelle kyläläiselle kohtaloksi. Onneksi nyt on saatu aidat hillitsemään ja estämään eläinten pääsyä asutusten lähelle. Minunkin perheeni on saanut kärsiä siitä kahdesti. Äitini oli seitsemän vuotta sitten pesemässä pyykkiä joella, kun kaksi ärhentelevää sarvikuonoa oli sattunut tulemaan paikalle. Hän kuoli sarvikuonon hyökkäyksestä aiheutuneisiin vammoihin. Mutta edelleen minä ja siskoni toimimimme oppaina, vain kepit turvanamme. Elämme keskellä luontoa ja villieläimet ovat osa sitä.
Sauraha on pieni kylä ja sana kiirii siellä nopeasti. Kun aamulla palasimme majapaikkaamme, meiltä heti kysyttiin, oliko hyvä reissu ja pelottiko meitä? Vastasimme, että oli mielenkiintoista eikä pelottanut, olihan meillä bodyguard turvanamme.
Saurahan jokivarsikylässä auringonlaskun aikaan, aivan siinä army checkpointin tuntumassa, rantabaarissa käy kova kuhina kun turistit palaavat retkiltään. Päivän kokemuksia vaihdetaan eri kielillä ja tarjoilijoilla on kiire.
Kyläläiset, etenkin lapset, ovat iltauinnilla. Sotilas tarkkailee tilannetta ja komentaa nuoria etteivät vain menisi liian kauas rannasta. - Onko turvallista uida joessa, kysyimme. - On nyt, mutta monsuunisateiden aikana vedenpinta voi nousta paljonkin ja silloin on myös krokotiilejä, jopa tuossa vastarannalla, eikä niitä välttämättä havaitse mutaveden seasta.
Kiitokset oppaallemme Raj'lle (Yabaraj Paudel, Nature Tour Guide Office, Chitwan National Park Sauraha) hän näytti meille enemmän villieläimiä kuin olimme uskaltaneet toivoakaan ja tarinoi mielenkiintoisia elämästä Nepalissa.