Omatoimi- ja seikkailumatkat lähelle ja kauas - TieKutsuu

Tsunamin jälkeen (27.12.2004) Thaimaassa

Matkakertomus Lissu, kuvat Antti / Tiekutsuu-tiimi

Nukuimme pitkään, ei ollut kiirettä mihinkään. Menimme aamiaiselle rantaravintolaan kahdeksan jälkeen, valtaosa resortin vieraista oli jo kokoontunut sinne. Matkalaukut ja rinkat odottivat valmiina isossa kasassa ravintolan nurkassa.

Meille tultiin kertomaan, että joukkokuljetus tapahtuisikin jo yhdeksän aikoihin, eikä puolenpäivän maissa niin kuin illalla arvioitiin. Seuraavasta kuljetuksesta ei ollut tietoa.

Tilasimme aamiaisen ja pinkaisimme bungalowiimme pakkaamaan. Sulloimme vaatteet ja tavarat kasseihimme nopeasti. Otin kotiavaimet, lentoliput, passit ja rahat käsilaukkuuni, olisivatpahan varmassa tallessa! Kannoimme matkatavaramme isoon kasaan ravintolan nurkkaukseen.

Nautimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja odottelimme tilanteen kehittymistä puiden katveessa suojassa auringolta. Ihmiset alkoivat hiljalleen kerääntyä kuumalle rannalle odottelemaan ja varmistamaan paikkansa "isossa laivassa".

Näin pienen harmaaksi maalatun potkurikoneen kiertelevän saaren yllä. Olisikohan armeijan kone tarkastuslennolla varmistamassa turvallista poistumista saarelta? Jälkijäristysten ja hyökyaaltojen vaara oli yhä olemassa.

Viimein iso laiva saapui ja ankkuroitui merelle. Matkustajat piti siirtää rannalta pitkähäntäveneillä laivaan. Seurasimme tilannetta, menimme vasta viimeisten joukossa.

Lähtö Ko Lipeltä

Lähtö Ko Lipeltä

Pitkähäntäveneessä matkakumppanini pohdiskeli, kannattaako meidän lähteä vielä tällä kuljetuksella, sillä tilanne oli paniikinomainen ja ihmisiä paljon. Lähdimme, sillä paluuta saarelle ei tuntunut olevan.

Ei saanut aikailla, vaan nopeasti oli noustava tikkaita ylös laivaan. Matkatavaroista kuulema huolehdittaisiin. Katselin touhua ja hieman kauhistutti. Valmistelin itseäni koitokseen ja toistin mielessäni "tukeva ote tikkaiden yläpäästä, jalka tikkaalle ja ponnistus ylös kannelle". Pitkähäntävene keinui aallokon tahdissa... onneksi tapaturmilta säästyttiin, kaikki halukkaat mahtuivat laivaan.

Laiva tai oikeammin Marine Policen tykkivene oli tupaten täynnä. Löysimme tilaa vain keulasta tykin vierestä. Siinä kyhjötimme kylki kylkeä vasten. Aluksella oli länsimaalaisia matkailijoita, mutta paljon myös thaimaalaisia nuorukaisia. Länsimaalaiset vaikuttivat helpottuneilta, thaimaalaiset pelokkailta, he istuivat pelastusliivit päällä hiljaa paikallaan, kasvot peitettyinä – eivät halunneet näyttää pelkoaan.

Yritimme parhaamme mukaan nauttia tästä tasaisesta mutta hurjasta kyydistä. Jäsenet puutuivat kovalla alustalla, mutta kaikkihan oli nyt hyvin. Mietin, että tänään 27.12.2004 on loppuelämäni ensimmäinen päivä! Olimme onnekkaita, selviydyimme tsunamin aiheuttamista tuhoista Thaimaan länsirannikolla, jossa lomasaaremme Ko Lipe myös sijaitsi.

Matkan varrella näimme hyökyaaltojen turmelemia kelluvia kalastajien asumuksia. Olimme seuranneet illan ja aamun CNN:n uutislähetyksiä tuhoalueilta satelliitin välityksellä. Rinnassa puristi kaikki tämä menetys ja tuho.

Tuhoutunut kalastajakylä

Tuhoa kalastajakylässä

Tuhoutunut kelluva kylä

Saavuimme Bak Paraan. Laiturilla oli paljon ihmisiä kameroineen vastaanottamassa matkaajia. Ilo ja helpotus oli suuri, sillä mantereella ei ollut tarkkaa tietoa tsunamin vaikutuksista Ko Lipellä. Meille tarjottiin raikasta mehua ja sehän maistuikin kuuman merimatkan jälkeen. Olimme kuin sankareita palaamassa kotiin...

Virvokkeita

Marine Police oli tehnyt tehtävänsä, tykkivene lähti samantien pois.

Marine Policen tykkivene

Marine Policen tykkivene

Kaksi viikkoa lomaa vielä jäljellä, olimme suunnitelleet viettävämme sen Thaimaan länsirannikolla, nyt sinne ei olisi asiaa...

Sivun alkuun


Ko Lipe Ko Lipe - Sukellusta ja Chao Leh-merimustalaisten batiikkia Ko Jam Ko Jam - Lepoa ja rentoutumista paratiisisaarella



SocialTwist Tell-a-Friend     Suosittele kaverille Facebookissa    

© Antti Siitonen & M-L Saarelainen
Etusivu   Yhteystiedot   Yksityisyydensuoja