Omatoimi- ja seikkailumatkat lähelle ja kauas - TieKutsuu

Loy Krathong-juhla Chiang Maissa, Pohjois-Thaimaassa

Matkakertomus Tiekutsuu-tiimi

Thaimaassa juhlitaan monsuunisateiden päättymistä järjestämällä Loy Krathong -juhlat. Juhlat pidetään sadekauden jälkeisen ensimmäisen täyden kuun aikaan.

Meille tarjoutui tilaisuus osallistua tuohon thaimaalaisten omaan juhlaan ensimmäisellä Thaimaan matkallamme. Kysyimme paikallisilta Bangkokissa minne kannattaisi mennä viettämään Loy Krathong -juhlaa ja meille vastattiin, että pohjoiseen, Chiang Maihin. Siellä järjestettäisiin näyttävimmät juhlat.

Pohjois-Thaimaassa täydenkuun juhlaa kutsutaan Yee Peng -juhlaksi. Vuonna 2003 festivaalit pidettiin 7.-9. marraskuuta ja koko kaupunki juhli tarjoten monenmoista ohjelmaa aamusta iltaan; kilpailuja, taidenäyttelyjä, konsertteja...

Chiang Maihin oli saapunut ihmisiä eri puolelta maata. Kaupunki oli valmistautunut vastaanottamaan vieraansa. Ravintoloitsijat olivat muuttaneet pääkadun suureksi terassialueeksi ja herkulliset tuoksut houkuttelivat ihmisiä monenlaisten ruokien pariin. Olutta ja virvoitusjuomia myytiin jääpalaämpäreistä toreilla ja joen varrella. Värikkäät lyhdyt koristivat taloja. 

Herkkuja tarjolla

Herkkuja tarjolla

Juhlan kiinnostavimmat ja näyttävimmät osuudet tapahtuivat iltaisin. Joen rannalle kerääntyneet ihmiset sytyttivät paperisia kuumailmapalloja – valkoisia paperilyhtyjä – ja laskivat ne tuulen vietäväksi taivaalle. Näky oli upea! Ilotulitusraketteja, paukkupommeja – karnevaalitunnelmaa! Erityisenä huvituksena paikallisilla nuorukaisilla tuntui olevan pahaa-aavistamattomien aikuisten säikytteleminen vaivihkaa jalkoihin heitetyillä paukuilla. Kaikki juhlivat ja pitivät hauskaa. Jopa hillityt thaimaalaiset pysähtyivät kadulla juttelemaan kanssamme toivottaakseen hyvää juhlapäivää. Palomiehillä oli luultavasti vuoden kiireisimmät ja tukalimmat ajat. Näimme, kuinka kuumailmapallo takertui puutalon kattoon ja oli vähällä sytyttää sen tuleen. Kerrotaankin, että näiden juhlallisuuksien seurauksena moni talo on palanut poroksi.

Juhlan perinteisiin kuuluu suuren ja koristeellisen kukkalautan, krathongin laskeminen virtaan kunnioituksen ja kiitoksen osoituksena vedelle ja joelle. Ihmiset ostivat torilla myytäviä banaanipuun lehdelle tehtyjä pieniä kelluvia kukkalaitteita. Siron ja koristeellisen kukka-asetelman keskelle oli pistetty kynttilä ja suitsukepuikkoja, jotka sytytettiin ennen veteen laskemista. Mekin lähetimme yhden virran vietäväksi ja kuten tapana, toivomuksen kera. 

Kukkaislauttaa ostamassa

Kukkaislauttaa ostamassa

Juhlaan kuului tietenkin kauneuskilpailut. Kilpailuun osallistujat olivat nähneet paljon vaivaa, totesimme sen seuratessamme näyttävää kulkuetta. Autot oli muutettu koristeelliseksi prinsessan ruusutarhaksi, lumikuningattaren valtakunnaksi, riikinkukkovaltaistuimeksi… mielikuvituksella ei ollut rajoja. Kaunottaret avustajineen säteilivät kilpaa värivalojen loisteessa.

Paraatiloistoa

Paraatiloistoa

Seuraava kauneuskuningatar

Oli mahtava elämys osallistua tuohon thaimaalaisten omaan Loy Krathong -juhlaan. Jos olet Thaimaassa täyden kuun juhlan aikana, kannattaa sinun ehdottomasti harkita retkeä Chiang Maihin. Toki juhlaa vietetään myös muissa suurissa kaupungeissa ympäri Thaimaan.

Sivun alkuun

Lue myös juttumme Chiang Maista


Ko Lipe Ko Lipe - Sukellusta ja Chao Leh-merimustalaisten batiikkia Railey Beach Railey Beach - Kalliokiipeilyä ja sukellusta



SocialTwist Tell-a-Friend     Suosittele kaverille Facebookissa    

© Antti Siitonen & M-L Saarelainen
Etusivu   Yhteystiedot   Yksityisyydensuoja