Omatoimi- ja seikkailumatkat lähelle ja kauas - TieKutsuu

Kyllä se niinku periaattees toimii

kirjoittanut Veijo Leino
Palkittu matkakirjoituskilpailussa 11 / 2007

Tehtaan kulman takaa lipui musta auto. Pitkä. Sitä tuntui tulevan koko ajan lisää. Taiwanin lippu keulalla aaltoili lievässä ilmavirrassa. Ongelma oli vaan se, että sen piti tulla vasta huomenna, sunnuntaina.

Olimme Eikan kanssa aikaisemmin pystyttäneet jo kaksi seinäelementtilinjaa Taiwanille. Tämä oli kolmas keikka tuohon saarivaltioon, jonka asukkaat ovat kiinalaisia juuriltaan, vaikka eivät Kiinaa omaksi valtiokseen tunnustakaan.

Tulimme tällä kertaa Taiwanille Malesian ja Etelä-Korean kautta. Niissä kummassakin maassa asensimme jo pari vuotta aiemmin pystyttämiimme linjoihin lisäsahan. Malesiassa, asennuksen onnistumisen kunniaksi, tehtaan päällikkö vei meidät poikansa häihin, jotka sattuivat juuri sopivasti. Tarjoilu oli mahtavaa ja eksoottista meidän näkökulmastamme, niin syömisen kuin juomisenkin suhteen. Se taas aiheutti janoisen olon seuraavalle päivälle. Niinpä kuumasta, jättiläismäisestä Kuala Lumpurista Korean metropoliin, Souliin lentäessämme Eikka anasti viskipullon Singapore Airlinesin lentoemännän kärrystä, kun tämä tarjoili muualle päin. Sitä napostellessamme tulimme sellaiseen olotilaan, että vastaanottajamme, korealainen tehtaan päällikkö katsoi parhaaksi viedä meidät tehtaan sijasta kotiinsa, aivan länsimaisen oloiseen kerrostaloasuntoon. Siinä tuli mieleen sanonta: "Kaukoitä oli ennen viisauksien kehto. Länsimaisen hapatuksen levittyä jäljellä on omaperäistä vain riisi ja syömäpuikot". Taas totesimme näin tosiaan olevan.

Emäntämme laittoi pöydän koreaksi; parikymmentä erilaista herkullista ja kaunista, värikästä purtavaa, suolaista ja makeaa. Samalla me muut, eikä vähiten isäntämme, nappailimme sosua, paikallista viinasta. Vielä loppuiltaan karaokebaarikäynti ja sitten majoitukseen.

Saha tuli kuitenkin seuraavina päivinä asennettua ja lensimme Taiwanin pääkaupunkiin, Taipeihin. Saavuimme myöhään illalla. Ovat nuo suurkaupungit mahtavia yöllä; yhtä valomerta joka suuntaan, kun kone ylittää sen kentälle saapuessaan.

Tehdas sijaitsi parinsadan kilometrin päässä Taipeista, Tainan-nimisen kaupungin lähellä. Sinne menimme bussilla; Eikka tunsi liikenneyhteydet hyvin, kun oli monia kertoja ne reissannut. Moottoritiet olivat oikein hyväkuntoisia, ihan viihtyisää oli ajella ja ihailla kumpuilevaa aasialaismaisemaa ja ohi vilisevien kylien ja kaupunkien elämää.

Tainanissa meille oli vuokrattu ihan kiva kerrostalohuoneisto, jopa uima-allas pihalla. Sinne majoittui myös italialainen ystävämme, Liargo, joka oli muutamalla muullakin työmaallamme. Hän oli perustamassa betoniasemaa. Meidän laitteistomme teki hänen betonistaan seinäelementtejä. Liargo oli komea, nuori italialainen, tukka olkapäille asti ja muodikkaat vaatteet. Ja kiltti kuin lammas. Ensimmäisellä yhteisellä keikallamme, Filippiineillä, Liargo ei suostunut juomaan olutta ollenkaan vaan lähes ainoastaan vettä, joka sekään ei saanut olla liian kylmää; hänen olisi voinut tulla vatsa kipeäksi. Että olipa erikoinen komennusmies. Mutta kyllä hän meidän kanssamme oppi; viimeisimmällä keikalla otti jo monta olutta.

Laitteistomme pystyttäminen kesti yleensä pari viikkoa, paikallisten asentajien avustaessa. Aikataulu näytti toimivan myös nyt, vaikka lämpöisen ja erityisen kostean meri-ilman takia työskentely oli erittäin hikistä. Puolen tunnin työskentelyn jälkeen kaikki vaatteet olivat hiestä märkinä.

Muutama päivä ennen valmistumista tehtaan työnjohtaja kertoi, että sunnuntaina tulee konsernin omistaja katsomaan, miten hänen uusi ostoksensa, siis meidän linjamme, tuottaa hänelle uudenlaista tuotetta. Olimme itse arvioineet, että lauantaina saamme valmiiksi, joten aikataulu sopi hyvin.

Perjantai-iltana kaikki oli testattu ja valmiina koeajoon. Päätimme aloittaa sen aamulla. Kun ajaisimme ja säätelisimme koko päivän, olisi sunnuntaina komeaa esitellä systeemiä omistajille. Siispä perjantaina luottavaisin mielin vielä päivän päätteeksi kolmeen mieheen hyvä paikallinen illallinen. Vilkkaan kiinalaiskaupungin ravintolan terassilla, mukavassa subtrooppisessa atmosfäärissä.

Lauantaiaamulla aloitimme testaukset, toki joka aamuisen, paikallisten suorittaman Buddhan kunnioitusseremonian jälkeen. Liargon betoniasema toimi, betonia saisimme tarvittaessa. Aloitimme moottorien pyörityksen ja kierrätimme peltejä, joihin elementit valetaan. Alkutestit sujuivat normaalisti, kunnes: tehtaan työnjohtaja oli kiireisen ja huolestuneen oloinen tullessaan kertomaan meille uutista - omistaja tuleekin jo tänään. On tunnin päästä täällä! Voi kauhistus!, emme olleet testanneet kaikkea ja varsinkin betonin kanssa ei oltu kokeiltu vielä ollenkaan.

Teimme minkä ehdimme tunnissa, mutta ei se riittänyt. Otimme juuri betonin linjalle kun limusiini lipuu pihaan. Autosta nousi kolme arvokkaan näköistä mustapukuista miestä ja kaksi naista, myös hienosti pukeutuneina. Me, kaksi pakokauhuista suomalaista päätimme, että ajetaan nyt sitten, vaikka kokemuksesta tiesimme, että alussa tuppaa olemaan monenlaista häslinkiä. Kun omistaja seurueineen oli asettunut linjan viereen, starttasimme betonin kanssa. Yllättäen tuotetta alkoikin tulla ihan kohtuullisesti, Eikan hakiessa samalla koko ajan sopivia säätöjä. Yhtäkkiä yhden moottorin säätöyksikkö putosi pois pelistä ja moottori pysähtyi. Vilkaisimme Eikan kanssa kummastuneina toisiamme ja minä syöksähdin sähkökeskukselle.

Sain säätöyksikön takaisin päälle, mutta epäkelpoa tuotetta ehti kuitenkin tulla muutama metri. Hiestä märkä Eikka tuli kysymään minulta, toiselta hikimärältä, että mikä siihen tuli. Ei aavistustakaan, vastasin. Ja samassa moottori pysähtyi taas. Tuotetta ehti jo tulla muutama metri kohtalaisen hyvää mutta nyt tuli taas sutta. Sain moottorin taas käyntiin. Näin toistui muutaman kerran. Tuote oli vähän "sinne päin", mutta ei ollenkaan priimaa. Tässä vaiheessa Eikka totesi: "kyllä se niinku periaattees toimii". Paniikista huolimatta minua alkoi naurattaa tuo jotenkin hassu ilmaisu. Vieraat katselivat viisaan oloisina laitteistoa ja tuotetta. Yllättävän pian ja onneksemme omistaja kääntyi työnjohtajan puoleen ja sanoi kiinaksi jotain. Sitten hän ja hänen jälkeensä muutkin seurueesta nyökkäsivät arvokkaasti meidän suuntaamme ja poistuivat limusiiniin, joka kohta lipui pois näkyvistämme.

Me äkkiä kysymään työnjohtajalta, minkä kommentin saimme. "Omistaja oli kovin tyytyväinen, hyvää työtä sanoi meidän tehneen". Mehän ällistyimme - siis he eivät olleet ymmärtäneet yhtään, miten laitteiston piti toimia eikä sitä, minkälaista tuotetta piti tulla. No, se oli suuri helpotus. "Kyllä se niinku periaattees toimi", virnuilin Eikalle. Hänkin alkoi nauraa koomiselle murjaisulleen josta sitten tulikin lentävä lauseemme seuraavissa seikkailuissa. Sitten vaan laitoimme laitteiston kuntoon ja muutaman päivän kuluttua olin taas kotona, yhtä Aasian kierrosta rikkaampana ja kokeneempana.

Sivun alkuun



SocialTwist Tell-a-Friend     Suosittele kaverille Facebookissa    

© Antti Siitonen & M-L Saarelainen
Etusivu   Yhteystiedot   Yksityisyydensuoja