Huoneemme tässä Hotel 211:ssä oli siisti ja asiallinen. Liikenteen melu ei haitannut, vaikka ikkunat olivat kadulle päin. Jäljellä olisi kokonainen vuorokausi aikaa viettää Saigonissa ennen kotimatkalle lähtöä. Tuliaiset olivat vielä hankkimatta ja ajattelimme tehdä ostokset seuraavana päivänä. Kävimme suihkussa ja lähdimme kaupungille päivälliselle.

Tässä kaupunginosassa oli edullisia ruokapaikkoja jokaisen makuun. Silmäilimme alueen tarjontaa ja päädyimme tex-mex -tyyppisen ravintolan katuterassille. Terasseilla on yleensä mukava istuskella ja seurata ihmisvilinää. Katukauppiaat olivat liikkeellä yrittäen tehdä innokkaasti kauppoja. Tarjolla oli valokopioituja kirjoja, tupakkaa, purukumia ja makeisia, postikortteja, tupakansytyttimiä – väärennettyä zippoja ja kaikenlaisia mukamas amerikkalaisilta sotilailta jääneitä tavaroita. Vaikutti siltä, että kaikki jotka halusivat tai olivat pakotettuja hankkimaan ylimääräistä tienestiä, olivat lähteneet kadulle kaupustelemaan, jopa äidit sylilastensa kanssa. Istuskelu ja ruokailu tuntuivat vastenmieliseltä tällä terassilla, katukauppiaita oli riesaksi asti, he kulkivat jatkuvana jonona pöydästä toiseen.

Päivällisen jälkeen lähdimme kiertelemään ja tutustumaan alueeseen. Katujen pienissä kojuissa tutkimme tavaroita, samalla toivoen löytävämme jotain erikoista kotiin vietäväksi, matkamuistomyymälöitä oli vieri vieressä. Baareja ja ravintoloita oli paljon ja niiden vilkkuvat valomainokset houkuttelivat käymään peremmälle. Oli kuumaa ja ihmisiä paljon, etenkin turisteja. Päädyimme syrjäkujalle ja aikamme etsittyämme löysimme vapaan pöydän pienen ja vaatimattoman baarin edustalta. Istuimme oluelle seuraamaan kadun iltaelämää.

Ravintolat olivat levittäytyneet ahtaalle kujalle. Eräässä pöydässä kaksi elähtänyttä sankarimatkailijaa vaihtoivat kuulumisiaan oluttuopin ääressä. Kadun toiselle puolelle oli katettu pitkä pöytä, jossa keski-ikäiset länsimaalaiset miehet nuorine paikallisine seuralaisineen olivat päivällisellä ja viettämässä iltaa. Ja aivan vieressämme eräs paikallinen keski-ikäinen nainen nautti päivällistä vanhemman länsimaalaisen miehen kanssa puhuen vilkkaasti. Välillä muutamia alle kymmenvuotiaita pikkutyttöjä tuli paikalle. He jäivät pöytäseurueen luo kikattelemaan, kunnes heidät ohjattiin määrätietoisesti takaisin kentälle. Pienet tytöt pyörivät ravintolan edustalla turistivirrassa mukanaan myytäväksi tarkoitetut tavarat, useimmiten ruusuja. Vanhemmanpuoleinen länsimaalainen mies kävi esittäytymässä tuolle madamelle. Elehti kovin ja esiintyi maailmanmiehen tyyliin. Jätti käyntikorttinsa myöhempää pisnestä tai yhteydenottoa varten. Samassa pöydässä aivan liian nätiksi puettu pieni tyttö lusikoi jäätelöä ahnein ottein apea katse alasluotuna...

Tyhjensimme tuoppimme nopeasti ja lähdimme. Backpackereiden alue oli meluisa ja täynnä kaikenlaista ohikulkijaa ja onnenonkijaa, varsinkin iltaisin. Ja siellä, missä käy paljon turisteja, on kaikkea tarjolla, jokaiselle halunsa mukaan. Rahalla on ihmeellinen mahti.

Aamulla nukuimme pitkään ja lähdimme ostoskierrokselle kaupungin keskustaan puolen päivän aikoihin. Tutusta tavaratalosta löysimme kivoja matkamuistoja. Antti osti itselleen puusta veistetyn perinteisen vietnamilaisen purjelaivan, džonkin, onneksi ei ostanut sitä mielenkiintoisen näköistä isoa Titanic-alusta! Minä puolestaan hankin käsin kuvioituja valkoisia pöytäliinoja ja olin tyytyväinen ostokseeni, sillä kadun turistipuodissa niiden lähtöhinnat olivat puolet korkeammalla. Kauniisti koristeltuja, lakkapintaisia puisia lippaita hankimme myös ja vietnamilaisia yhden annoksen kahvinsuodattimia. Ylämaan kahvit olivat jo hankittuna matkalta Dalatiin. Matkalaukkuihimme oli jo kertynyt Vietnam-aiheisia T-paitoja, lippalakkeja ja paljon muita houkutuksia. Valitettavasti ao dai-juhlapuku jäi teettämättä ja conical hat, tuo tyypillinen paikallisten naisten käyttämä olkinen hellehattu ostamatta.

Pistäydyimme vielä kevyelle lounaalle Rex-hotellin baariin, jonka jälkeen palasimme taksilla hotelliimme. Pakkasimme matkatavaramme uudelleen ja kävimme suihkussa. Oli lähdön aika. Maksoimme hotellilaskumme 25 $, veloittivat viiden tunnin lisäajasta puolen vuorokauden hinnan. Tilasimme taksin ja lähdimme. Lentokentällä oli rauhallinen tunnelma. Maksoimme molemmat 12 $ lentokentän palvelumaksua ja menimme passintarkastukseen, jossa keltainen maahantulolappunen otettiin pois.

Lento Saigonista lähti klo 20.15. Odotimme Bangkokissa kaksi tuntia sisällä koneessa, kuten tulomatkallamme, ennen kuin jatkoimme Pariisiin. Charles de Gaullen lentokentällä nautimme aamukahvit, maksoivat yhteensä kahdeksan euroa, siinä 160 000 dongia.

Lennot sujuivat hyvin ja nukuimme suurimman osan matka-ajasta. Iltapäivällä kahden maissa kapteeni toivotti matkustajat tervetulleeksi Helsinkiin, lämpötila oli +20˚C. Kesä oli tullut Suomeen.