Puoli kuudelta herätimme hotellivirkailijan maksaaksemme laskumme. Tilattu taksi lentokentälle odotti kadulla. Liikennettä ei juurikaan ollut, mutta periaasialaiseen tapaan kuntoilijoita sitäkin enemmän. Aamuhämärissä kaupunkilaiset juoksivat kohti puistoa, jossa olikin jo aikamoinen joukko voimistelijoita, tenniksen ja sulkapallon pelaajia.

Saavuimme hyvissä ajoin lentokentälle. Ao dai -pukuiset lentokenttävirkailijat opastivat ja ohjasivat matkalle lähtijöitä. Jo näin lyhyen oleskelumme aikana Vietnamissa, olin ihastunut tähän vietnamilaisten naisten kansallispukuun. Toivottavasti ehtisin ostaa tai teettää itsellenikin oman ao dain. Sitä käytetään täällä hyvin paljon. Se toimii virka- ja työpukuna, yläasteen oppilailla koulupukuna ja erityisenä juhla-asusteena. Ao dai on kaunis, käytännöllinen ja hyvin vilpoinen myös kuumuudessa. Siihen kuuluu nilkkoihin asti ylettyvä tunika, jossa on halkiot vyötärön kohdalla ja pitkät housut. Hienoimmat ao dait valmistetaan tietenkin vietnamilaisesta silkistä.

Meitä pyydettiin istumaan ja odottamaan kaikessa rauhassa, sillä lähtöselvitystiskiä Con Daolle ei oltu vielä avattu. Virkailija lupasi tulla kertomaan, koska check-in alkaisi, ja tulikin.

Matkustajat monenlaisine matkatavaroineen jonottivat vuoroaan luovuttaakseen tavaransa koneen ruumaan. Isokokoisia pahvilaatikkovirityksiä kirjavine teippauksineen näytti olevan enemmän kuin matkalaukkuja, monet joutuivat maksamaan ylimääräisistä kiloista. Kuinkahan meille kävisi? Tiesimme kyllä, että painorajoitukset ovat alhaisemmat sisäisillä lennoilla, mutta osaa matkatavaroista emme voineet jättää säilytykseen Con Daolla käynnin ajaksi, jatkosuunnitelmat kun olivat avoinna. Selvisimme viiden kilon ylityksestä lisämaksuitta. Kun saimme matkatavarat käsistämme, menimme aamuteelle kentän kahvilaan. Lentoa odotellessamme napostelimme hotellista saamiamme aamiaiseväitä uudessa ja hienossa kotimaan terminaalissa.

Reittilento Saigonista Con Daolle tapahtui pienellä venäläisellä 26-paikkaisella Antonov AN-38 -koneella venäläisen miehistön voimin. Koneeseen noustessa meille jaettiin vesipullot evääksi, muuta tarjoilua ei näin lyhyellä lennolla luonnollisestikaan olisi. Turvaohjeet ja jotakin muuta informaatiota luettiin matkustamosta käsin suoraan ohjekirjasta kovaäänisen kautta myös englanniksi. Lensimme matalalla ja saimme ihailla aamuauringon valaisemia maisemia. Yläilmoista katsottuna kaupunki vaikutti mukavan rauhalliselta mataline taloineen, joita ympäröivät laajat vihreät alueet. Asutusta näytti olevan kastelukanavien ja viljelysten lomassa. Korkeita taloja oli vain kaupungin keskustassa. Näimme Mekong-joen suistoalueen, meren, pienet saaret ja viimein Con Daon. Tuntui kuin olisimme laskeutuneet autiosaaren hiekkarannalle. Lento kesti tunnin verran.

Kävelimme koneelta lentokenttärakennukseen ja katselimme, kun matkatavaramme kärrättiin terminaaliin. Saimme hetkisen odotella laukkujamme kuumassa, öljyn ja maalin käryisessä vielä keskeneräisessä hallissa. Rakennustöistä päätellen saarta kunnostetaan matkailukohteeksi ja isot julisteet seinillä kertoivat suunnitelmista tuoda turisteja tälle paratiisisaarelle.

Saimme laukkumme ja lähdimme etsimään luvattua, etukäteen tilattua kuljetusta hotellille. Kuulimme jonkun kyselevän ihmisjoukon keskellä Mr. Anttia. Vinkkasimme, että täällä ollaan. Kuski tuli luoksemme ja sanaakaan sanomatta otti matkatavaramme mukaansa. Seurasimme perässä. Tällä kerralla odottamassa ei ollut ilmastoitu taksi, vaan pikkubussi. Eli homma toimi ja taas matkaan, nyt yhteiskuljetuksella kuumassa pikkubussissa kohti kylää ja meren rantaa.

Bussikuski huristeli kapeita vuoristoteitä. Istuimme etupenkissä ja kun juttelimme keskenämme, kuski heti käänsi katseensa, ehkä epäili meidän olevan jotain vailla. Kuiskasin, että nyt kannattaa olla hiljaa. Emme halunneet herättää kuljettajan huomiota, jotta otteensa ei herpaantuisi kovassa vauhdissa. Olimme tämän kyydin ainoat länsimaalaiset matkustajat.

Saapuisimme viimein perille, sillä näimme kylän liepeillä vankilarakennuksia. Tulimmekin pian rannalle ja rantabulevardille. Tämän rantatien varrella näimme juuri restauroituja ranskalaisia villoja. Suurin osa villoista oli kuitenkin täysin ränsistyneitä, joissakin vain seinät pystyssä. Con Dao -saaren kylä vaikutti melko pieneltä. Rakennukset ja rantabulevardi katulyhtyineen... tämä ranskalaisuus tuntui erikoiselta näin eksoottisessa ympäristössä, kaukana mantereelta, saarella.

Bussi pysähtyi rantabulevardilla ja meille viittoiltiin, että olimme tulleet perille. Saaren suositeltavin ja sopivin majoitus meille oli Mr. Binin mukaan tämä Saigon Con Dao Resort. Emme olleet tulijoista ainoat, jotka majoittuisivat tähän hotelliin, niinpä odottelimme kaikessa rauhassa vuoroamme hotellin vastaanotossa. Silmäilin resortin vehreää puutarhaa ja huomasin sen takaseinämällä piikkilanka-aidan…

Saimme huoneen avaimen. Jätimme passit ja muut tärkeät paperit hotellin vastaanoton turvasäilytykseen. Ne pistettiin isoon kirjekuoreen, teipattiin hyvin ja sinetöitiin vielä nimikirjoituksillamme.

Rakennus oli yksikerroksinen ja pitkänomainen. Kävelimme terassia pitkin etsien omaa huonettamme. Se oli käytävän viimeisin ennen ravintolaa. Mukava ilmastoitu huone, johon kuului tilava kylpyhuone. Käynti huoneisiin tapahtui terassilta, jolle oli sopivin välimatkoin koottu seurustelutiloja jo paremmat päivänsä nähneine kalusteineen. Kulahtanutta, mutta aikanaan ollut hyvinkin tyylikästä. Rakennus oli mitä ilmeisimmin ranskalaisten rakentama, toiminut varmaankin upseerien asuntolana.

Nyt olimme päässeet meren äärelle. Heti alkajaisiksi päätimme lähteä snorklaamaan suoraan rannasta. Kävelimme rantabulevardia pitkin puiden katveessa suojassa polttavalta auringolta. Ryhmä nuoria, joutilaita saarelaispoikia seurasi kulkuamme. Hiekkaranta oli matala, vesi tuntui jopa liian lämpöiseltä. Teimme pitkän snorklausreissun, pettymykseksemme tällä hiekkapohjaisella ranta-alueella ei ollut juurikaan nähtävää. Uidessamme takaisin, huomasimme saarelaispoikien setvivän kalastusverkkojaan vesirajassa. Onneksi huomasimme, olin vähällä sotkeutua yhteen.

Hotellille palattuamme menimme lounaalle ravintolaamme, sen henkilökunnasta vain nuori tarjoilijapoika vaikutti olevan englanninkielentaitoinen. Hauska ja vitsikäs veikko, ymmärsi myös tilauksemme oikein.

Antti oli kuin kuumilla kivillä, ei meinannut pysyä nahoissaan, sukellusretket houkuttelivat. Siispä lähdimme heti myöhäisen lounaan jälkeen sukellusliikettä etsimään. Kävelimme rantakatua pitkin ja pian tulimmekin Rainbow Divers -sukellusliikkeelle. Esittelimme itsemme paikalla olevalle länsimaalaiselle naiselle ja saimme kuulla, että hänen miehensä Bin kumppaneineen oli vielä päivän sukellusretkellä. Tutustuimme paikkoihin ja johtajan norjalainen vaimo piti meille seuraa.

Viimein tapasimme Rainbow Divers -sukellusliikkeen henkilökunnan, kun Bin, John ja Kerstin saapuivat paikalle. Vaihdoimme kuulumiset ja päivittelimme lentolippujen katoamista. Bin ja John esittelivät seinälle piirtämiltään isoilta kartoilta alueen parhaimmat sukelluskohteet. Kerroimme tämänpäiväisestä snorklausretkestämme. Kuulemma siinä rannan tuntumassa on tavattu usein dugong-merilehmiä. Sovimme Antille sukellusretkiohjelman lomamme ajaksi. Ensimmäinen sukellus olisi jo huomenna.

Sukeltajien parissa on yleensä mukavan rento tunnelma. Päivälliseen olisi vielä aikaa, niinpä jäimme hetkeksi Binin seuraan. Hän kertoi tutustuneensa vaimoonsa Norjan vuosinaan. Oli ollut it-alalla, mutta halusi palata takaisin Vietnamiin ja toimi nyt sukellusliikkeen vetäjänä. Toiveikkaana odotteli saaren kehittymistä, se toisi enemmän turisteja.