Viheliäistä! Todella viheliäistä! Mitä ihmeen... puhisi Antti ja pyöri sängyssä tuskastuneena. Aikansa manailtuaan puki vaatteet päälleen ja lähti ulos ottamaan selvää, mistä tuo outo ja ärsyttävä kailotus oli peräisin. Käänsin kylkeä ja vedin peittoa korville. On se kumma kun lomallakaan ei saa nukkua! Päivä oli vasta valkenemassa.

Avain kävi lukossa, Antti palasi tutkimuskierrokseltaan. Häiriön syy oli selvinnyt. Puisti päätään ja manaili. Naurahti lopulta ja kertoi kaupunkilaisten suorittavan järven rannalla aamuvoimistelua ja jonkinmoista motivointia uuteen päivään! Sosialistinen Vietnam, hyviä uutisia taloudesta! Hieno aika aloittaa uusi päivä! Siltä se ainakin vaikutti. Puheet ja musiikki kuulostivat tulevan huonolaatuiselta nauhalta, se rahisi ja pätki kovasti.

Aamuvirkut kaupunkilaiset järjestivät meille shokkiherätyksen kuuden aikoihin musiikkipitoisella aamuvoimistelullaan järven rannalla. Siispä jälleen aikainen herätys, tällä lomalla ei näköjään nautiskeltaisi nukkumalla pitkään.

Menimme varhaiselle aamiaiselle ja virkein silmin ihastelin majapaikkaamme. Empress on pieni ja idyllinen hotelli, jossa on vain muutama huone. Ehkä siksi saimme varatuksi majoituksen vain kahdeksi yöksi. Hotelli on sisustettu hyvällä maulla siirtomaatyyliin, huoneemme on ehkä hienoin mitä matkoillamme olemme nähneet, huonehinta vain 45 $ sisältäen buffetaamiaisen. Sijainti on myös erinomainen, rinteessä Xuan Huong -järven rannalla alppimaisemissa rauhallisella hienostoalueella, josta ei ole pitkä matka kaupungin keskustaan.

Päivällä menimme tutustumaan kaupunkiin. Kuntoilumielessä olisimme voineet kävellen kiertää järven ympäri, mutta vointimme ei oikein sallinut seitsemän kilometrin lenkkiä. Kipusimme järven rannalta jyrkkää mäkeä ylös kukkulalle, keskustaan. Viehättävä pieni kaupunki "Le Petit Paris", joksi kaupunkia on joskus kutsuttu. Dalatia kuvaillaan myös ylämaiden jalokiveksi ja ilmastonsa vuoksi ikuisen kevään kaupungiksi.

Vuoristokaupunki sijaitsee 1500 metrin korkeudessa ja se takaa Vietnamin alueista raikkaimman ja miellyttävimmän ilmaston, aivan kuin Suomen kesäsään. Etelän kuumuuden jälkeen sen tuntee ja sitä osaa arvostaa. Juuri viileämmän ilmaston vuoksi päädyimme ylämaille, jotta Antin käsivammalla olisi paremmat edellytykset parantua, muuten emme ehkä tähän kaupunkiin olisi päätyneetkään. Dalat ei ole reppureissaajien tavanomaisten reittien varrella, kaupunkiin ei tulla sattumalta. Täällä kaikki matkailijat tervehtivät kohdatessaan...

Dalat on myös tunnettu yliopistokaupunkina. Lempeän ilmastonsa vuoksi se on ollut ainoa paikka jaksaa opiskella silloin, kun ilmastointilaitteet eivät olleet vielä yleistyneet. Huen arkkipiispa perusti yliopiston v. 1957, sodan jälkeen se avattiin valtiollisena yliopistona v. 1977. Yliopistolla on kuulemma noin 10 000 kirjaa, jotkut jopa englanniksi ja muilla eurooppalaisilla kielillä.

Nykyisin vietnamilaiset taiteilijat ovat ottaneet kaupungin kodikseen ja mikä ettei, kaupunki tarjoaa miellyttävän ympäristön ja ilmapiirin taiteen tekemiseen. Elämä on myös edullisempaa kuin suurkaupungeissa.

Tulimme keskustaan backpackereiden kulmille. Piipahdimme kahville siistin näköiseen pieneen PX-hotelliin. Kysyimme huoneiden hintoja ja kävimme katsomassa muutamia sillä seurauksella, että teimme varauksen. Huone oli siisti ja tilava ylimmässä kerroksessa, siihen kului myös kerroksen yhteinen kattoparveke, huonehinta 13 $ ilman aamiaista. Hyvä valinta! Huomenna olisi muuttopäivä.

Oli flunssainen olo, Antti vaati minua käymään lääkärissä yskän takia. Hotellin vastaanotosta saimme englanninkielentaitoisen lääkärin osoitteen. Valitettavasti lauantai-iltana yksityisvastaanotto oli jo kiinni, niinpä ystävällinen taksikuski vei meidät kaupungin lasarettiin. Sillä välin kun Antti täytti planketteja sairaalan toimistossa, odottelin lääkärin tuloa suuressa salissa, jonne kaikki apua tarvitsevat oli määrätty. Siellä me niin lapset kuin mies- ja naispotilaatkin loikoilimme sängyissä kattoa tuijottaen. Viimein lääkäri tuli paikalle ja mittasi kuumeen sekä verenpaineen. Lämpöä oli hieman, mutta verenpaine lääkärin mielestä liian korkealla, sitä päiviteltiin. Yritin parhaani mukaan selostaa, että haluan kunnon lääkkeet tähän vilustumisköhään. Ei kuunnellut hengitysääniä, vaan määräsi lääkkeeksi C-vitamiinia, kuumelääkettä, antibioottia ja verenpainelääkettä.

Illalla päätimme mennä uudestaan syömään järven rannalla olevaan trendipaikkaan. Tulopäivänämme emme löytäneet muuta avoinna olevaa ruokapaikkaa kuin tämän houkuttelevan näköisen ravintolan. Mutta keittiö oli suljettu jo kymmenen aikoihin, eilen saimme tyytyä vain tarjoilijan loihtimiin hedelmä- ja mansikka-annoksiin. Nyt olimme liikkeellä ajoissa ja saimme kunnon ruokaa.

Nautimme herkulliset ateriamme, kanaa ja riisiä hyvän kastikkeen kera, seuraten tyylikkäästi pukeutuneiden seurueiden illanviettoa viereisissä pöydissä. Tummapukuiset liikemiehet hoitivat pisnestapaamisiaan näyttävästi. Pöydät oli laitettu koreaksi ja huomasin joidenkin nautittavan viiniäkin, mikä on jokseenkin erikoinen näky tässä maassa. Ravintoloiden viinilistoilla on kyllä hienot valikoimat, mutta tuontiviinit ovat hintavia, tosin Dalatin omat hedelmäviinit ovat edullinen vaihtoehto. Vietnamin keittiö on aasialainen, siis terveellinen ja herkullinen, ei ehkä niin mausteinen kuin muualla, mutta aina kannattaa kysyä tarjoilijalta, kuinka "tulinen" annos on.

Palasimme pian hotellille, sillä oli viimeinen mahdollisuus fiilistellä alppimaisemia ylellisen Empress-hotellin terassilla. Ilta tuntui viileältä, palelin. Tarkistimme ilman lämpötilan, sukellustietokone näytti + 25 ˚C lukemia.

Olimme tulleet Dalatiin parantelemaan Antin kättä. Lepäilimme, vietimme suuren osan ajasta huoneessamme nyt myös flunssani vuoksi. PX-hotellin henkilökunta asui samalla käytävällä. Olivat avuliasta ja iloista väkeä. Aina kun tarvitsimme jotakin, menin heidän huoneensa ovelle näyttäen esim. wc-paperirullan hylsyä tai tyhjää termoskannua, niin saimme oitis tarvitsemamme. Pesulapalvelut toimivat myös hyvin. Vein pyykkipussukan ovelle, nyökyttelyn ja vuolaan sanatulvan saattelemana poistuin. Lupasivat varmaankin huomenissa toimittaa paidat silitettynä takaisin?

Henkilökunta tuntui kulkevan täällä mielensä mukaan. Iltapäivällä tullessamme kaupungilta huomasin silitetyt vaatteemme sängynlaidalla, eikä aikaakaan kun parvekkeen kautta huoneeseemme ilmestyi se ystävällinen huoltotäti valtavan pälpätyksen kera. Puhetta piisasi, valitettavasti siitä ei saanut selvää. Ojensin lompakon Antille maksua varten. Itse en jaksanut keskittyä valuuttakursseihin ja miettimään laskun suuruutta selattuani tuhansien ja kymmenientuhansien dongien ryppyisiä setelejä. Antti antoi setelinipun maksuksi, summa osui ilmeisesti kohdalleen. Lopuksi jaettiin kohteliaisuuksia puolin ja toisin, vietnamin kielellä ja suomeksi. Rikkoontuneen terassinoven lukon tilalle teimme oman rautalankavirityksen. Nyt tänne ei tultaisi yllätysvierailulle ja huoneen ovella pidimme ”ei saa häiritä” lappua aina, kun halusimme olla keskenämme.

Majapaikkamme emäntä oli nuorehko ja puhelias. Aina utelemassa tekemisiämme. Olisikohan peruja menneiltä ajoilta? Ja tarjoamassa välityspalvelujaan asiakkaille. Kiersimme hänet kaukaa milloin pystyimme. Myönnytyksen teimme, kun tilasimme hänen kauttaan taksin käyttöömme iltapäiväksi turistinähtävyyksien katselua varten, sillä vetelehtiminen hotellihuoneessa ja teenjuonti alkoivat maistua puulta. Olimme nousseet jo taksiin, kun emäntä tuli vielä ikkunasta toivottelemaan mukavaa iltapäivää ja kysymään minne olemme menossa. Vastasimme, että ajelulle.

Iltapäivä sujui mukavasti. Menimme ensin kaupungin rajamaille Valley of Love-huvipuistoon. Kävelimme satumaisen kauniissa ympäristössä ihaillen kukkaistutuksia ja värikkäitä Disneyland- tyyppisiä eläinveistoksia. Menimme kukkulalta alas lammenrantaan, siellä olisimme voineet vuokrata pienen veneen tai mennä ajelulle hevosrattailla. Romanttista. Kun saavuimme takaisin ylös, tapasimme joukon nuoria poikia, jotka halusivat kuvauttaa itsensä kanssamme. Puistossa oli muutenkin paljon paikallisia turisteja, me taisimme olla ainoat länsimaalaiset.

Kun astuimme ulos huvipuiston porteista, kaupustelijat piirittivät meidät tarjoten karttoja, postikortteja ja muuta turistien tarvitsemaa tavaraa. Pakenimme nopeasti odottavaan taksiin ja jatkoimme päiväretkeä seuraavaan kohteeseen takaisin kaupungin sydämeen, järven rannalle suureen kukkatarhaan.

Vietnamilaisia turisteja oli bussilasteittain, etupäässä keski-ikäisiä pariskuntia ihailemassa kukkaloistoa. Ei syntynyt ruuhkia, sillä kukkatarha on tehty laajalle alueelle, keskellä suihkulähde ja ympärillä värikkäät kukkaistutukset. Bonsai-puita oli paljon ulkona ja myös sisällä puutarhan perällä olevassa kasvihuoneessa. Hienot orkideat oli myöskin sijoitettu kasvihuoneeseen. Dalatilaiset ovat vitsikkäitä ja ilmeisesti rakastavat kitschiä. Olivat järjestäneet hevosen lännenvankkureineen keskelle ruusupuskia pisnesmielessä. Pientä maksua vastaan kukin sai kuvauttaa itsensä cowboy-tamineissa revolveri vyötäisillä ruusuilla suloisen kauniiksi koristelluissa rattaissa. Tietysti mekin jonotimme päästäksemme ikuistamaan itsemme länkkäreinä. Hevonen seisoi kyllästyneenä paikallaan, eikä olisi päässytkään liikkeelle, rattaat oli pultattu kiinni maahan.

Taksikuski odotti uskollisesti parkkipaikalla. Nyt halusimme mennä pienelle välipalalle ja ajattelimme käväistä yliopiston lähellä sijaitsevalla Vietnamin vanhimmalla Dalat Palace Golf Clubilla (perustettu v 1922). Klubirakennus on tyylikäs, mutta jokseenkin vaatimaton. Istuimme ulos terassille ja tilasimme pientä purtavaa. Hetken kuluttua siirryimme sisätiloihin, sillä ulkona tuuli ja palelin. Viereisessä pöydässä istui kahdeksan henkilön seurue nauttimassa ilmeisesti jälkipeleistä ja myöhäistä lounasta. Olivat aasialaisia, mutta puhuivat keskenään englantia. Tutkin pöydän paperitablettia, johon oli painettuna kentän väyläkuvaukset. Päätin napata yhden mukaani tuliaisiksi työkaverille, josko innostuisi golfmatkasta kaukomaille. Mekin hieman innostuimme golfista ja tiedustelimme hintoja sekä mahdollisuuksiamme pelata, vaikka ei ollut voimassa olevia greencardeja. Olisimme päässeet pelaamaan ja klo 15.30 jälkeiset kierrokset olisivat maksaneet 25 $ henkilöltä sisältäen caddien, mailat, kengät ja kuusi käytettyä palloa.

Vuoristoilmasto ja rappujen kipuaminen tuntuivat ylivoimaiselta, emme tainneet olla vielä kunnossa. Anttikin oli flunssainen ja varmistaakseen toipumisen, vaihtoi Con Daolla saamansa antibiootit matka-apteekkimme V-Pen Mega penisilliiniin, se olisi varma lääke. Harmitti tämä sairastelu. Edellisenä iltana päivällisen jälkeen olimme tavanneet Peace Hotellin baarissa Easy Rider-motoristimatkaoppaita. He kertoivat ja esittelivät kohteita, joita voisivat meille näyttää moottoripyöräkierroksella ylämailla. Asiakkaiden kirjoittamia suosituksia luimme heidän päiväkirjoistaan. Antti innostui ajatuksesta, mutta puolikuntoisina meistä ei olisi vielä siihen. Valley of Love, näitä kaupungin kitsch-tyylisiä paikkoja olimme nähneet jo riittämiin, viehättäviä tavallaan, mutta...

Päiväkävelyllä puhuimme taas lääkärille menosta, sillä lääkkeeni eivät tehonneet. Olimme Xuan Huong -järven rannalla ja satuimme tulemaan upean Palace-hotellin kohdalle. Päätimme mennä kysymään hyvän lääkärin osoitetta. Hotellin aula on hieno ja hyvällä maulla tehty, sisustettu Ranskan Indokiinan siirtomaatyyliseksi. Ranskalaiset olivat rakentaneet hotellin v. 1922 ja Air France oli mainostanut hotelli Palacea hyväksi paikaksi majoittua, kun menee vuorille metsästämään tiikereitä! Aikojen kuluessa hotelli kuitenkin ränsistyi ja meni rappiolle, kunnes amerikkalainen suurliikemies Larry Hillblom aloitti hotellin kunnostustyöt v. 1990 sijoittaen remonttiin 40 milj.$. Valitettavasti Mr. Hillblom ei ehtinyt nähdä lopputulosta, koska kuoli lento-onnettomuudessa v. 1995. Päätimme, että jos joskus vielä palaamme Dalatiin, majoitumme Palace-hotelliin ainakin pariksi yöksi. Hienot näköalat järvelle ja kaunis puutarha ympärillä viehättivät kovasti.

Saimme lääkärin nimen ja osoitteen hotellin vastaanotosta. Se kirjoitettiin lappuselle, jonka näytimme taksissa. Kuljettaja tiesi lääkärin ja vastaanotto löytyi heti hienolta asuinalueelta.

Lääkäri asui kaksikerroksisessa talossa järven rannalla. Oven avasi keski-ikäinen nainen. Hän ohjasi meidät olohuoneeseen ja pyysi odottamaan hetkisen. Huoneessa oli tyylikkäät lakkapintaiset kalusteet, taideteoksia seinillä, modernejakin. Sisustus oli arvokasta, mutta samalla vaatimatonta. Vastaanotto oli toisessa kerroksessa. Lääkäri itse oli myös hyvin vaatimattoman, mutta arvokkaan oloinen, harmaantunut, laiha mies. Hän puhui virheetöntä englantia vahvalla ranskalaisella korostuksella. Työpöydällä tietokone odotti valmiina...

Perusteellisen tarkastuksen jälkeen sain mukaani uudet tehokkaat lääkkeet, joilla tulisin kuntoon kolmessa päivässä! Antin käsi tarkastettiin myös, paraneminen edistyi kuulemma hyvin ja kahden viikon kuluttua käden pitäisi olla entisellään. Jälleen tuttu tilanne, miehet puhuivat keskenään, minun ei tarvinnut kuin köhiä malliksi. Lääkäri laskutti palvelustaan ja lääkkeistä viitisen euroa, edes nimiämme ei kysytty blankettien täyttämisestä puhumattakaan.

Yleisen sairaalan hoito ja lääkkeet maksoivat saman verran kuin yksityisellä lääkärinvastaanotolla. Lasareteissa tunnutaan keskittyvän enemmän lappujen täyttämiseen kuin itse potilaaseen...