Aamiaisella kuulimme tarjoilijalta, että viimeöisen kaltaiset ukkosmyrskyt ovat tavallisia näillä main tähän aikaan vuodesta. Sähköt oli katkaistu tarkoituksella, jotta ukkonen ei rikkoisi resortin generaattoria. Minkähänlainen olisi kunnon trooppinen myrsky?

Rankka ukkossade oli pilannut lapiomiesten työt rannalla. Aikaa olisi huomiseen saada huvittelupaikka kuntoon päättäjäisjuhlia varten. Hotellinjohtaja Daniel vaikutti hieman huolestuneelta, valmistuisivatko juhlajärjestelyt ajoissa. Coco Beach suljettaisiin maanantaina 23.5. ja avattaisiin uudelleen heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Ehdimme käydä vielä meren aalloissa ennen lähtöämme, olimme sopineet auton tulemaan noutamaan meidät klo 12.30. Hotellilaskumme 420 $ viideltä yöltä tuntui hurjalta, mutta se sisälsi ruokailut rantaravintolassa ja päivittäiset Snack Bar -tilauksemme, body board ja paddle surf vuokraukset sekä Relax Centerissä suoritetun manikyyrin.

Atlantic Tourin auto kuljettajineen ja oppaineen oli valmiina odottamassa sovittuun aikaan. Lähdimme liikkeelle ehkä hieman haikein mielin. Itse matkatoimiston johtaja, nuori ja innokas mies toimi oppaanamme. Lupasi esitellä kaikki matkan varrella olevat mielenkiintoiset kohteet.

Ensiksi suuntasimme Phan Thiet -nimisen kalastuskaupungin kalasatamaan. Nousimme ylös autosta ja vahva kalanhaju lemahti vastaamme. Antti kuvasi värikkäitä, puisia kalastusveneitä, joiden kansilla miehet hääräilivät ja valmistelivat venettä ja pyydyksiä illan kalastusmatkaa varten. Rannan tuntumassa oli suuret kalojen käsittelyhallit. Kurkistimme ovelta ja uskaltauduimme astumaan sisäpuolelle seuraamaan kalojen erottelua. Saalis oli kaadettuna lattialle isoon kasaan ja naiset kumisaappaissaan erottelivat kaloja eri muovikoreihin myyntiä varten tai parempia yksilöitä jopa vientiin. Hyvät mustekalat pistetään heti kylmään ja toimitetaan edelleen vientimarkkinoille, japanilaiset kuulemma ostavat mielellään täkäläistä mustekalaa hyvään hintaan. Palasimme nopeasti autollemme kalanhajuiselta satama-alueelta.

Antti tiedusteli oppaaltamme, olisiko matkamme varrella antiikkiliikkeitä. Oppaamme ei ymmärtänyt kysymystä ja selostimme, että kyseessä olisi liike, missä myytäisiin vanhoja esineitä. Ei ollut tai ei tiennyt mitään vanhojen tavaroiden liikkeitä, mutta veisi meidät takaisin kylään, jossa olisi vanha talo ja vanhat huonekalut. Siispä käännyimme takaisin.

Ajoimme uudelleen läpi tietulliporttien ja tulimme lopulta pienen kylän ahtaille kaduille. Pysähdyimme erään ränsistyneen talon ovelle ja menimme muina miehinä sisälle, oppaamme ensimmäisenä. Esitteli meidät talonväelle, isälle ja 10-18 vuotiaille pojilleen. Olivat päivälevolla ja tämän yllättävän vierailun sattuessa nousivat heti ylös vieraita vastaanottamaan. Yksi pojista ryhtyi siistimään paikkoja, kokosi vaatenyyttejä tuoleilta, keräsi tyhjiä pulloja pois tieltä ja vei täyttyneet tuhkakupit silmistämme. Ennen kuin astuimme sisälle huoneeseen, riisuimme kenkämme ulko-ovelle. Se ei olisi ollut tarpeellista, sillä laatoin päällystetty maalattia oli jo ennestään pölyinen. Perheen kolmejalkainen koira oli valppaana ja seurasi jokaista liikettämme.

Opas oli elementissään, talo oli kuulemma yli 100 vuotta vanha. Osoitti juhlavaa korkeaa lipastoa huoneen kunniapaikalla, siinä koreili helmiäisin kirjailtu vuosiluku 1928. Lipaston päällä oli muoviin suojatut menneiden merkkihenkilöiden kuvat, vieressä kynttilät paperikukkineen. Sekä isäntäväki että me olimme hieman hämmentyneitä, mutta oppaamme hehkutti tämän ”vanhan talon” arvokkuutta. Kiittelimme tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta saada vierailla perinteisessä talossa ja lähdimme pois. Opas ei jättänyt mitään lahjaa tai korvausta talon isännälle kiitokseksi talonsa esittelystä. Istuimme autoon ja matka jatkui yksisuuntaisilla kapeilla kaduilla. Kuskimme sai tehdä töitä, jotta pääsimme pois tästä kylästä, yöllinen ukkoskuuro oli satanut vettä kylän teille ja nähtävästi viemärit olivat tukossa. Pääsimme lopulta tulva-alueelta ja jatkoimme matkaamme jälleen tietullien läpi kohti Saigonia.

Opastamme jäi selvästikin harmittamaan, kun ei osannut ohjata meitä antiikkiliikkeeseen. Muuta vanhaa ei tuntunut olevan tarjolla, paitsi 170 vuotta vanha omistamansa kolikko. Hän lupasi lahjoittaa sen Antille. Siispä haimme kolikon matkan varrella olevalta oppaamme kotitalolta. Talo oli uusi ja siisti. Perheen äiti otti meidät vastaan ilman hämmästelyjä ja pyysi istumaan pöytään, jossa teekannu oli valmiina. Perheen kaksi tytärtä viettivät päivän kuuminta hetkeä leväten suojassa auringolta. Istuimme pöytään ja nautimme vietnamilaista teetä. Ihailimme hienoa taloa ja heidän vieraanvaraisuuttaan. Kohta meidät vietiin talon takana sijaitseville laajoille viljelyksille katsomaan hedelmäpuita. Oppaamme taittoi muutaman punaisen Dragon Fruit -hedelmän suoraan pensaasta ja sanoi, että Dragon Fruit on parhaimmillaan juuri poimittuna. Ja totta se olikin, hotellien aamiaispöydän hedelmävadilla se maistuu tympeän katkeralta. Sain pussillisen hedelmiä matkaevääksi ja Antti kolikkonsa. Ei liene arvokas, mutta mukava matkamuisto tältä päiväretkeltä.

Pysähdyimme päiväkahville siistiin, siis "länsimaalaiseen" kahvilaan. Oppaamme oli kovin puhelias. Kertoi laittaneensa matkatoimistopisneksen pystyyn ja odotti rikastuvansa. Oli saanut kipinän toiveilleen työskennellessään hienon hotellin piccolona. Oli vähitellen oppinut englantia ja samalla tajunnut, että matkailualalla liikkuu paljon rahaa. Harmitteli, kun autokuskinsa ei osannut kieltä, mutta oli toiveikas senkin asian suhteen, opetti työnsä lomassa englanninkielisiä lauseita hänelle. Kuljettaja kuunteli pomonsa puheita välillä naureskellen itsekseen.

Saavuimme Saigoniin illan hämärtäessä. Pyysimme opastamme viemään meidät reppureissaajien asuinkulmille. Kävimme katsomassa huoneita parissa hotellissa ja lopulta valitsimme Hotel 211:n Pham Ngu Lao kadulta. Ilmoitimme haluavamme viipyä huomiseen klo 17.30 saakka, jolloin lähtisimme lentokentälle. Hotellin vastaanotossa tukevahko, mafiapomon näköinen vastaanottovirkailija katsoi meitä uneliain silmin ja sanoi sen aiheuttavan meille lisäkustannuksia. Se ei haittaisi, sillä halusimme lähteä paluulennoille suihkunraikkaina.

Kyyti Mui Nesta Saigoniin maksoi 52 $ + oppaalle ja kuskille antamamme runsaat tipit. 200 kilometrin matka kesti viitisen tuntia kaikkine pysähdyksineen.