Kun pääsimme bungalowiimme, vaihdoimme ensi töiksemme uimapuvut päällemme ja juoksimme meren aaltoihin. Merivesi tuntui ihanan virkistävältä pitkän ajomatkan jälkeen. Ranta oli siisti ja rauhallinen. Valkoinen hiekkaranta jatkui silmänkantamattomiin. Olimme löytäneet sen, mitä kaipasimme.

Resortin alue oli rakennettu hyvällä maulla. Tyylikkäät puurakenteiset ja kaislakattoiset bungalowit, joilla kaikilla omat viihtyisät terassit, oli sijoitettu hyvin hoidettuun puutarhaan palmujen ja pensaiden suojaan. Alueella liikuttiin laatoin päällystettyjä kävelypolkuja pitkin. Puutarhan keskellä oli suojaisa uima-allasalue porealtaineen. Elegantti kokonaisuus. Paratiisimme meren rannalla! Hiekkaranta oli vain kivenheiton päässä mökkimme terassilta. Tämä paikka on selvästikin suunniteltu länsimaalaisten matkailijoiden toiveiden mukaiseksi, paikkaa johdetaankin ranskalais-saksalaisen pariskunnan voimin.

Kun saavuimme uimasta odotti pöydällä resortin johdon tervehdys, jossa Jutta ja Daniel toivottivat meidät tervetulleeksi Coco Beach Resortiin ja vielä get together-cocktailtilaisuuteen. Huomaavaista, mutta jätimme tilaisuuden väliin, sillä aioimme mennä tutustumiskäynnille kylälle. Ilta oli jo hämärtynyt, kun astelimme kapeaa kylätietä. Kadun varrella, rannan puolella oli tyylikkäitä hotelleja hienoine iltavalaistuksineen ja toisella puolella tietä monissa kohdin uudisrakennustyöt menossa. Kuljimme varoen, sillä ojan tuntumasta kuului rapinaa ja kerran näimme rotan juoksevan piiloon.

Antti halusi ostaa uudet uimashortsit, niinpä menimme lähiliikkeisiin katselemaan valikoimia. Näissä sekatavarakaupoissa oli tarjolla ruokaa, herkkuja ja monenmoista tavaraa, vaatteitakin. Joku miellyttävä shortsimalli löydettiin, muttei oikeaa kokoa. Katselimme avuttomina ympärillemme etsien palvelua. Mies nuokkui kassatiskillä välinpitämättömänä, tai allapäin, olikohan joutunut kaupan vahtivuoroon vasten tahtoaan? Molemmissa liikkeissä oli sama tilanne, ei saatu palvelua, vaikka kuinka yritimme rykiä ja kiinnittää huomiota itseemme. Shortsiostokset taitaisivat jäädä toiseen kertaan. Olimme lukeneet, että Mui Nessa on osuuskunnan omistamia kauppoja. Kuuluivatkohan nämä niihin?

Kadun varrella oli monia ruokapaikkoja, baareja ja matkatoimistotiskejä. Pysähdyimme erään viehättävän ja mielenkiintoisen ravintolan edustalle kuuntelemaan tuulikellojen tapaisia säveliä, jotka vaikuttivat tulevan pensaikosta. Uteliaisuutemme heräsi ja menimme peremmälle. Ravintolan terassi oli sisustettu mukavasti isojen puiden katveeseen taivasalle, ympärillä paljon vihreää kasvillisuutta. Valitsimme pöydän ja pian tarjoilijapoika tuli ruokalistoineen vastaanottamaan tilauksemme. Henkilökuntaa lukuun ottamatta ravintolassa oli vain turisteja. Eräs kansallispukuinen nainen tuli kysymään nimiämme. Ne piti kirjoittaa lappuselle, koska olivat hänen mielestään niin vaikeaselkoisia.

Nautimme maukkaat ilta-ateriat ja tunnelma oli mukavan rento. Se tuulikelloja muistuttava sävel oli saatu aikaiseksi vesivoimalla. Ravintolan ympärillä virtasi pieni puro, joka sai kellot ja kilkuttimet soimaan rauhallisen rentouttavin sävelin. Kohta paikalle tuli uudelleen nimiämme kysellyt nainen, hän sitoi ranteisiimme käsin kudotut nimillämme varustetut rannenauhat "Rung – Antti, Rung – Lissu", olimme siis Rung-nimisessä ravintolassa, jonka yhteydessä toimi käsityöpaja ja saimme heidän työnäytteensä mainoslahjana. Ehkäpä käväisisimme vielä heidän työpajassaan. Tunnelma tiivistyi, kun paikalliset kyläpelimannit tulivat musisoimaan ja esittämään vietnamilaisia, tällä kertaa rytmikkäitä esityksiään. Kaksi japanilaista tyttöä innostui ja rupesivat tanssimaan, he halusivat ikuistaa valokuvin tämän mukavan illan tunnelman muusikoiden kanssa. Muusikot olivat elementissään, kun saivat niin suurta huomiota.

Nukuimme hyvin meren aaltojen kohinassa. Unta olisi riittänyt vaikka puolille päivin, mutta nälkä ja aamiaisen odotus ajoivat meidät ylös. Menimme mökkimme viereiseen Paradise Beach Clubille, rantaravintolaan buffetaamiaiselle. Noutopöydässä oli tarjolla länsimaista ja aasialaista aamiaista: nuudeleita, keittoa, nakkeja, leikkeleitä, kananmunia, paahtoleipää ja patonkia, mysliä, jogurttia, hedelmiä siis kaikkea mahdollista! Kokki olisi valmistanut munakastakin toiveidemme mukaan. Hillitsimme halumme ja nautimme lopulta kevyen aamiaisen, viettäisimme rennon rantapäivän. Eräs pariskunta halusi nauttia yksityisyydestään ja tilasi aamiaisen bungalowinsa terassille.

Heti aamiaisen jälkeen siirryimme rannalle aurinkovarjon alle rantatuoleihin nautiskelemaan. Ihanan rauhallista, kaupustelijat eivät häirinneet ja rannalla oli muutenkin hiljaista, turistikausi oli lopuillaan. Meidän lisäksemme vain muutama pariskunta oli jäänyt viettämään aurinkoisia päiviä resorttiin.

Aamupäivän tunnit kannatti käyttää uimiseen ja vesileikkeihin, puolen päivän jälkeen aallokko voimistui täälläkin. Uiminen oli jokseenkin vaikeata kovassa aallokossa, siksi halusimme kokeilla body board-lainelautoja. Alkusähellyksen jälkeen se olikin kivaa puuhaa. Odottelimme isoja aaltoja ja kisailimme, kumpi pääsee pidemmälle rantaan. Pisimmälle päässyt sai yleensä naarmuja tai mustelmiakin rantahietikon raapiessa ja aaltojen heitellessä. Iltapäivisin laiskottelimme ja torkuimme aurinkovarjon suojassa. Luimme, kuuntelimme kuulokkeilla radiota tai nauhoittamaamme musiikkia MP3-soittimesta. Palmun alla riippumatossa sai makoisat päiväunet. Tarjoilijat kiertelivät säännöllisesti tarkkailemassa olisiko joku vailla syötävää tai juotavaa rannan Snack Baarista. Iltapäivisin tilasimme sieltä usein hodarit, jotta jaksaisimme päivälliseen asti.

Mui Ne Beachille kerääntyy paljon vesiurheilun harrastajia. Suotuisat tuulet ja hurja aallokko houkuttelevat surffaajia ja vesiriippuliitäjiä näille rannoille. Etenkin iltapäivisin seurasimme näyttäviä kite-board suorituksia rantamme edustalla. Vesiurheilun harrastajat majoittuvat kuulemma usein paikalliseen Sailing Club Resortiin. Eräänä päivänä, kun halusimme lähteä vähän jaloittelemaan kylälle, päätimme käväistä tässä suositussa Sailing Clubissa, kuuluu samaan Nha Trang Sailing Club -ketjuun. Menimme sinne moottoripyörätakseilla, kuumuudessa emme halunneet menettää voimiamme kävelemiseen.

Resortin alue oli tyylikäs. Bungalowit oli täälläkin sijoitettu keskelle hyvin hoidettua vihreää puutarhaa. Uima-altaalla oli ryhmä keski-ikäisiä saksalaisia viettämässä päiväänsä. Menimme rantaterassille ja tilasimme tuoremehut. Rannalla pyöri paljon hyväkuntoisia nuoria miehiä tyttöystävineen. Tarkistelivat ja säätelivät varusteitaan, kehuskelivat päivän suorituksillaan. Resortin urheilukaupassa oli tarjolla paljon merkkivaatteita, löysimmekin Antille uudet rantashortsit, muttemme halunneet maksaa niistä niin korkeaa hintaa.

Auringon laskiessa lähdimme ihmisten ilmoille, päivälliselle kylälle. Ravintoloita oli paljon ja tarjonta oli monipuolista, söimme jopa kunnollista pizzaa italialaisen pitämässä pizzeriassa, se oli suosittu ruokapaikka. Vietnamin ravintoloissa ruoka-annoksen saa yhdestä kolmeen eurolla, puolen litran olutpullon yleensä alle eurolla. Näillä ravintolahinnoilla ei Suomessa saisi valmistetuksi kunnon ateriaa, vaikka ostaisi tarveaineet kaupan erikoistarjouksista.

Paluumatkalla tapanamme oli käväistä läheisessä puodissa, josta ostimme vähän olutta jääkaappiin ja herkkuja terassillemme iltaa varten. Puotia piti vanhempi pariskunta ja he ilahtuivat aina nähdessään meidät. Osoitimme, mitä haluamme ja sormilla kuinka paljon. Yleensä Antti hoitaa raha-asiat matkoilla ollessamme, mutta joskus lompakko ojennettiin minulle, kuten tuossa puodissa kerran. Laskun loppusumma 170 kirjoitettiin paperilapulle. Etsin sopivaa summaa ryppyisten setelien joukosta ja ojensin 17 000 dongia kaupan pitäjälle. Nainen löi kätensä yhteen, näytti nauraen setelinippua ja laskua. Ojensin lompakon Antille ja pyysin hoitamaan maksun, oikea summa oli tietysti 170 000. Lähtiessämme muori kiitteli minua kaksin käsin. Taisimme olla heille hyvät asiakkaat.

Vietnamissa toimii kahden valuutan järjestelmä. Maksaa voi joko paikallisella valuutalla dongeilla tai USA:n taaloilla. Yleensä suuremmat hinnat ilmoitetaan taaloissa, etenkin turistikohteissa. Dollareilla maksettaessa ei aina saa tehtyä ostoksiaan parhaimpaan kurssiin ja pienemmissä paikoissa taalat voivat aiheuttaa hieman hämminkiä, tosin aina löytyy lähipiiristä joku raha-asiat tunteva avuksi.

Iltaisin vietimme aikaamme mökkimme terassilla. Istuskelimme vain tai luimme hotellin vastaanoton viereisen oleskelutilan kirjahyllystä löytämiämme kirjoja. Huomasimme ihmisiä rannalla ämpäreineen etsimässä taskulamppujensa kanssa jotakin, jälkeenpäin kuulimme heidän löytäneen paljon aaltojen tuomia simpukoita. Meren yllä salamoi lähes joka ilta, se ennakoi säiden muuttumista ja sadekauden alkua tällä rannikolla. Yön pimetessä synkkä meri muuttui tunnelmalliseksi, kun kalastusveneet tuikkivine valoineen palasivat meren selälle. Eräänä iltana satoi kaatamalla. Hotellin henkilökunta kävi mökiltä mökille jakamassa sateenvarjoja helpottaakseen liikkumistamme alueella.

Nautimme olostamme. Teimme pitkiä kävelyretkiä rannalla aivan vesirajassa. Lomailijat keräilivät rantahietikolta hienoja ja erimuotoisia simpukoita. Mekin otimme mukaamme pari hienoa löytöä, vaikka näitä hylättyjä, mahdollisesti vielä jonkin ötökän koteja ei saisi viedä pois veden ääreltä. Pyöreät kaislaveneet oli tuotu rannalle turvaan odottamaan iltapäivän kalastusretkeä. Olisi ollut mielenkiintoista ja ehkä hauskaa kokeilla noita pyöreitä veneitä, olisikohan se mennyt meillä pelkäksi pyörimiseksi näillä aalloilla? Bodyboardin lisäksi Antti halusi kokeilla paddle surf -melontaa. Alku näytti hankalalta kovassa aallokossa, mutta lopulta hän sai mukavan ja kuntoa kohottavan aamupäivätreenin.

Havahduin rannalla vilkkaaseen puheensorinaan. Resorttiimme oli tullut suurehko joukko nuoria amerikkalaisia matkailijoita. Paikan luonne muuttui hetkessä, mutta se ei haitannut, vaan toi väriä rantaelämään. Rannan kaikki palvelupisteet työllistyivät, hierontapisteeseenkin syntyi jonoja.

Huoneisiimme jätettiin päivittäin resortin ranskalaisen Champa à la carte -ravintolan päivällismenu. Se sisälsi neljä ruokalajia ja olisi maksanut 250 000 dongia henkilöltä. Emme kokeilleet tätä ranskalaista keittiötä, mutta päätimme edes kerran nauttia päivällisen resortin Paradise Beach Clubilla, jonka grilli hehkui kuumana houkutellen asiakkaita. Valitsimme pöydän meren puolelta. Huomasimme, että amerikkalaisturistiryhmälle oli katettuna viereinen pitkä pöytä. Tuossa pitkässä pöydässä vietettiin iltaa osin riehakkaasti ja osin hillitysti oppaan selostuksia kuunnellen. Olivat "näe Vietnam kolmessa päivässä" kierroksella. Myöhään illalla, kun olimme jo siirtyneet terassillemme, kaksi tuon seurueen tyttöä tuli kysymään, häiritseekö heidän juhlimisensa porealtaalla? Pyysivät jo etukäteen anteeksi mahdollista häiriötä. No, meitä tuo hillitty juhlinta ei haitannut, se sekoittui aaltojen kohinaan. Yleensä uima-altaiden käyttö on rajoitettua, mutta täällä sekä uima- että poreallas olivat asiakkaiden käytössä ympäri vuorokauden.

Aamiaisen jälkeen amerikkalaiset lähtivät. Ihmettelimme hotellin henkilökunnan lapiotöitä rantaravintolan edustalla? Meille kerrottiin, että ylihuomenna lauantaina olisi kauden päättäjäisjuhlat kutsuvieraille. Olivat tasoittelemassa rantahiekalle pystytettävää huvittelutilaa. Lapiotyöt etenivät verkkaisesti tässä kuumuudessa.

Oli viimeinen päivämme tällä paratiisirannalla. Antti halusi minunkin kokeilevan paddle surf -melontaa, se olisi kuulemma hauskaa. Epäröin, mutta piti mennä kun kokemusta niin kehuttiin. Hän pyysi rannan välinevuokraamosta pojan oppaaksi ja hengenpelastajaksi mukaani. Tuttu monitoimimies rantabaarista suostui mielellään, riisui univormunsa ja lähti mukaani aalloille. Alku oli hieman hankalaa, mutta sitten melonta ja tasapainon säilyttäminen alkoi sujua. Oli elämys ja kivaa, kannatti kokeilla!

Rantalomamme alkoi olla jo lopussa. Olimme varanneet eräästä kylän turistikioskista kuljetuksen Saigoniin seuraavalle päivälle. Olisimme voineet varata tämän matkan hotellimme kautta, mutta usein on edullisempaa tehdä varaus itse.

Illalla alkoi salamoida kahdeksan yhdeksän aikoihin. Istuimme terassillamme vielä puolen yön aikaan, emme malttaneet mennä nukkumaan, vaan jäimme seuraamaan mahtavaa luonnon järjestämää valoshowta. Hieman jännitti, joutuisimmeko trooppisen myrkyn keskelle, salamointi oli hurjaa. Välillä oli aivan tyyntä, sitten tuuli voimistui. Yön pimeä maisema kirkastui ajoittain yhtämittaisten salamoiden räiskiessä. Kuului pelottava pamaus aivan bungalowimme kulmilta ja samalla sähköt menivät poikki. Istuimme terassilla odotellen sään rauhoittumista. Puolen tunnin kuluttua valot syttyivät uudelleen. Oli aika mennä nukkumaan. Meren kohina peittyi myrskyn ääniin.