Päiväretki Stephenin kanssa oli niin mielenkiintoinen, että aloimme harkita siirtymistä seuraavaan kohteeseemme Nha Trangiin hänen kanssaan. Tilaisuus järjestellä matkaa tulikin vielä samana päivänä, sillä tapasimme hänet sattumalta kadulla. Pysähdyimme hetkeksi juttelemaan ja esitimme kysymyksemme. Stephen tarjosikin matkaa samalla ilmastoidulla autolla kuskin kera. Kulkisimme kylästä toiseen pieniä teitä pitkin ja hän toimisi oppaana, pysähtyisimme mielenkiintoisissa kohteissa. Päiväretken kokonaishinta olisi 140 $. Hyväksyimme tarjouksen ja Stephen soitti varmistaakseen, että kuljettaja olisi seuraavana päivänä vapaana. Vointimme oli kohentunut ja Dalat alkoi tuntua jo tutulta, olisi aika vaihtaa maisemia. Tie kutsuu!

Päivällisellä Art Café Restaurantissa ystävällinen, hillitty tarjoilija kiitti vierailustamme kaupungissa ja toivotti meille hyvää loman jatkoa Vietnamissa. Samoin Peace-hotellin baarissa tiedettiin, että jatkaisimme matkaamme huomenna Stephenin kanssa. Olimme illalla kertoneet hotellimme henkilökunnalle lähtevämme seuraavana päivänä. Ja täälläkin tiedettiin, että lähdemme matkaan Stephenin kanssa, emme kertoneet minne. Tässä kaupungissa sana leviää nopeasti!

Aamulla maksoimme hotellilaskumme ja pyysimme turvasäilytyksessä olevat tavaramme, eli vahvasti teipatun nyytin, jonka purkamisessa meni aikaa. Vietnamin hotelleissa, ainakin pienemmissä, tallelokeropalvelu hoidetaan siten, että turvasäilytykseen tarkoitetut paperit ja tavarat suljetaan kirjekuoreen, joka sinetöidään teippaamalla ja allekirjoituksin. Mitä pienempi hotelli on kyseessä, sitä vahvemmat teippaukset.

Kun lähdimme Dalatista kävimme vielä yhdessä mielenkiintoisessa temppelissä. Se on koristeltu kierrätyslasilla, olutpulloilla ja posliinisirpaleilla. Aikanaan, kun kaikesta oli ollut puutetta, kaikki mahdolliset keinot oli otettu käyttöön, niin myös tämän "pullotemppelin" koristelussa. Tulen aina muistamaan tämän värikkään rakennuksen isoäidin teeastiaston kuvioisine mosaiikkikoristuksineen.

Ajoimme vuoristossa kapeita serpentiiniteitä. Tiet oli rakennettu hyvin ja kestäviksi, sadekausien varalle oli tehty kiveyksin vuoratut sadevesikourut vuoren seinämän puolelle, jyrkänteiden kohdilla oli kivimuuriaitaukset, ranskalaisten rakentamia. Kuskimme oli taitava, ei pelottanut. Emme käyttäneet edes auton turvavöitä, eikä se tuntunut olevan täälläpäin tapanakaan.

Olimme vielä vuoristossa, mutta laskeutuneet Dalatin 1500 metrin korkeudesta 800 metrin tasolle. Havupuita ei enää näkynyt. Ilmakin tuntui kuumemmalta. Pysähdyimme välillä kuvaamaan ja ihailemaan maisemia. Stephen oli äänessä koko ajan, keskusteli ensin kanssamme ja sitten tulkkasi samat asiat kuskille. Edessämme ajavalla autolla oli sininen rekisterilaatta, kysyimme miksi, sillä yleisin rekisterilaatan pohjaväri näytti olevan valkoinen. Sininen pohjaväri valkoisilla kirjaimilla on virkamiesten, valkoinen pohjaväri mustin kirjaimin on tavallisten kansalaisten ja jos näkee rekisterilaatan punaisella pohjavärillä valkoisin kirjaimin, se on armeijan autojen tunnus. Mopoliikennettä oli paljon. Bussit ja rekat kaahasivat kovaa vauhtia. Bussit näyttivät olevan viimeistä paikkaa myöten täynnä matkustajia ja matkatavaraa. Erään bussin alaosassa, matkatavaratilassa oli myös kuljetettaville eläimille varatut tilat. Possut työnsivät kärsänsä kaltereiden rakoon nuuhkiakseen raikasta ilmaa. Kuinkahan leppoisat ja raikkaat olivat tunnelmat matkustamossa?

Tiedustelimme tarkempaa ajoreittiämme ja pyysimme näyttämään sen kartalta. Stephen näytti reitin ja jäi tutkiskelemaan sitä. Pian hän kysyikin, että tarvitsemmeko tätä karttaa enää, sillä hänellä olisi sille käyttöä? Annoimme hänelle sekä Etelä- että Pohjois-Vietnamin karttavärikopiot.

Oppaamme sanoi, että voimme vierailla kaikissa haluamissamme matkan varrella olevissa paikoissa. Kylien sepänverstaita ja kangaskutomoja olimme jo nähneet riittävästi, mutta kun tulimme teeviljelmille, se oli meille uutta. Siispä pysähdyimme katsomaan teen valmistusprosessia.

Sisällä tuotantolaitoksessa oli lämmintä. Lattialla oli isot kasat teelehtiä odottamassa jatkokäsittelyä. Pienessä huoneessa nuoret tytöt istuivat matalan pöydän ääressä teelehtien lajittelupuuhissa, he valikoivat lehdet käsin ja silmämääräisesti omiin luokkiinsa. Kikattelivat keskenään ja olivat hämmentyneitä yllätysvieraista. Teelehtien kuivauskoneet olivat kuulemma ranskalaisten jättämiä, edelleen hyvässä kunnossa ja jatkuvassa käytössä. Stephen sanoi, että amerikkalaiset jättivät jälkeensä räjähtämättömät pommit, mutta ranskalaiset koneensa, hyvät tiet, padot ja hienot huvilansa. Valmis tee odotti varastossa pakattuna isoihin säkkeihin tai pienempiin brändittömiin pussukoihin. Olisimme halunneet ostaa täältä teetä kotiin tuliaisiksi, ei ollut kaupan. Stephenin vieraina saimme kuitenkin ison pussillisen teetä lahjaksi. Kun lähdimme, huomasimme oppaamme vaivihkaa antavan teefarmin isännän lapsille makeispatukat.

Havaitsimme savuavia rinteitä ja ihmettelimme, oliko kyseessä metsäpalo? Vuorilla asuu useita, lähinnä Kiinasta paenneita vähemmistöheimoja ja he raivaavat itselleen viljelysmaata ja tilaa asua. Kun alueesta on saatu kaikki irti, niin valtaavat uuden alueen käyttöönsä. Jotkut heimolaisista olivat osallistuneet myös sotaan, sillä tunsivat asuinalueensa hyvin, vuoriston ja ympäröivän viidakon. Kiitokseksi sodan aikaisista palveluksista, valtio on lahjoittanut heimolaisille asuinalueita. Taloja on rakennettu ja rakennetaan. Näimme tien varrella suurehkon uudistaloalueen, jonne oli vieri viereen rakennettu samanlaisia pikkuruisia omakotitaloja. Joissakin jo asuttiin, mutta suurin osa taloista oli keskeneräisiä. Sotaan Etelä-Vietnamin puolella osallistuneet huonompionniset heimolaiset joutuivat pakenemaan rajojen taakse viidakkoon, jos ehtivät, jotkut päätyivät pakolaisleireille.

Laskeuduimme vuorilta yhä alemmaksi. Pysähdyimme pienen sisämaan kylän ravintolaan lounaalle. Sillä hetkellä olimme ainoat vieraat. Oli painostavan kuumaa. Ravintola-alueelle oli tuotu asiakkaiden iloksi eläimiä häkkeihin, eläviä ja täytettyjä. Vilkkaat koirat tulivat häkin ovelle häntää heiluttaen tervehtimään ohikulkijoita. Oli surullista katsoa paksuturkkisten eläinten kitumista kuumuudessa. Täytetyt olivat ilmeisesti menehtyneet kuumuuteen. Eläimiä lukuun ottamatta paikka oli viihtyisä. Oli kauniita kukkaistutuksia, lammikoita suihkulähteineen, katettuja terasseja ja vehreä puutarha hotellin ympärillä. Lampuista päätellen iltavalaistus olisi upea.

Istuimme terassilla suojassa auringolta ympärillä tuulettajat viilentämässä oloamme. Siinä ruokaa odotellessamme puhelimme niitä näitä ja vertasimme elämänmenoa Vietnamissa ja meillä Euroopassa.

Olimme nähneet katujen varsilla monissa pikkuputiikeissa ylähyllyllä pölyyntyneitä, tunnettuja hienoja viski- ja konjakkipulloja myynnissä jopa eurooppalaisittain korkeaan hintaan. Antti tiedusteli oppaamme mielipidettä, kannattaisiko maksaa pyydettyä summaa? Stevenin mielestä ne ovat todennäköisesti tuoteväärennöksiä. Siis maassa maan tavalla, kannattaa pysytellä maan viineissä ja täällä niin hyvässä oluessa.

Katsoimme ravintolan puolelle ja havaitsimme siellä esiintymislavan. - Täällä pidetään vauhdikkaita karaoke-iltoja. Jos esitykselleen haluaa vielä enemmän potkua, voi mies maksua vastaan saada seurakseen vähäpukeisen kaunokaisen sulostuttamaan esitystä ja vielä lisämaksusta jopa suukkojakin... Maksettu seuralaispalvelu on Vietnamissa kiellettyä, mutta rahalla saa kaikkea ja lainvalvojat katsomaan läpi sormien, kertoi Stephen hieman hämillään, - kunnialliset naiset eivät tupakoi eivätkä nauti alkoholia, jos näkee naisen polttavan, on kyseessä luultavasti prostituoitu.

Täällä miehet machoilevat syömällä koiran lihaa illanistujaisissaan. Stephenkin oli kerran maistanut, mutta ei ollut pitänyt ruoasta eikä lopulta koko ajatuksesta. Hän osoitti häkkiä ja sanoi siinäkin olevan syötäväksi kasvatettavia koiria. Poloiset eivät aavistaneet tulevaa kohtaloaan.

Vietnamilaiset ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita, ehkä hieman pidättyväisiä. Keski-ikäiset ja vanhemmat puhuvat usein ranskaa, nuori polvi vaihtelevasti englantia. Länsimaalaisten mielestä ehkä outoa, mutta vietnamilaisten miesten keskuudessa läheinen "kaulailu" tai käsi kädessä kulkeminen on hyvin tavallista. Olalle taputtelu kuuluu maan tapoihin. Sen sijaan nuorten rakastavaisten käyttäytyminen julkisilla paikoilla on hyvin hillittyä ja asiallista. Hyväilyt ja suudelmat eivät kuulu tapoihin. Kaiken kaikkiaan aasialaiset ovat hyvin häveliäitä. Sotien jälkeen ei pidetty hyväksyttävänä vietnamilaisen tai ylipäätään aasialaisen naisen seurustelua länsimaalaisen miehen kanssa. Nykyisin, ainakin kaupungeissa, voi aasialainen nainen vapaasti esiintyä länsimaisen miehen kanssa ilman paheksuntaa

Stephen kertoi, että täällä suku pitää yhtä ja perheestä huolehditaan. Jos esimerkiksi perheenpää kuolee, on vainajan naimattoman veljen, jos sellainen on, velvollisuutena avioitua lesken kanssa. Luulisin tämän perinteen elävän enää maaseudun köyhillä alueilla.

Jatkoimme matkaamme ja pian tulimme rannikolle. Maaperä muuttui hiekkaperäiseksi. Teiden varsilla oli jonkin verran asutusta ja pieniä kalastajakyliä sekä lukuisia suolanhaihdutusaltaita! Pysähdyimme hetkeksi kuvaustauolle seuraamaan suolan kantamista aittoihin. Ensin suola lapioitiin kahteen koriin, nostettiin ”"ämmänlänget" hartioille ja juoksujalkaa riennettiin tyhjentämään lasti varastoon, suola-aittaan. Työntekijöitä oli paljon ja siinä oli tekemisen meininki. Stephen kertoi, että kantajat ovat naisia. Niinpä tietysti, naisethan tekevät raskaimmat työt. Harmistuin naisten puolesta, eikä mieltäni yhtään kohentanut Antin viisastelu. Hän oli lukenut, että eteläkorealaiset hakevat vaimoja Vietnamista, koska sikäläiset naiset eivät viitsi alentua eivätkä jaksa tehdä raskasta maataloustyötä, vietnamilaiset olisivat kuulemma hyviä ja sinnikkäitä emäntäkandidaatteja.

Saavuimme Nha Trangiin iltapäivällä kolmen maissa. Majapaikasta ei ollut tietoa ja kysyimme Stepheniltä, olisiko hänellä jotain mukavaa hotellia tiedossa? Kerroimme, että haluamme hotellin sijaitsevan lähellä rantaa ja kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta, siis parhaalla paikalla. Hän otti ohjat käsiinsä ja menimme rantakadulla sijaitsevaan uuden näköiseen hotelliin. Kävimme katsomassa huoneita, ne olivat ihan viihtyisiä, mutta viereisen tontin rakennustyömaa tuntui epäilyttävältä, saisimmekohan nukutuksi täällä? Siispä jatkoimme seuraavaan kohteeseen ja tällä kerralla totesimme paikan meille sopivaksi. Hotel Dong Phuong II, huonehinta 23 $ ilman aamiaista.

Istahdimme hotellin aulaan. Oli jäähyväisten aika. Kiitimme Stepheniä kahdesta upeasta päivästä Vietnamin ylämailla. Hän oli iloinen, kun totesi meidän olevan tyytyväisiä ja pyysi vielä kirjoittamaan terveisemme omaan "matkapäiväkirjaansa". Teimme niin ja minäkin pyysin häntä raapustamaan jotakin päiväkirjaani muistoksi vierailulta Vietnamin ylämailla.

Stephen toivotti meidät tervetulleeksi Dalatiin uudelleen. Periaatteidensa mukaisesti täsmensi vielä, että ottaa meidät mielellään vastaan ja kierrokselle ylämaille, mutta vain, jos tulisimme yhdessä. Hän on aito herrasmies. Pitkä ja vaiheikas elämänkokemus on antanut hänelle syvällisen näkemyksen elämästä. Hän on erinomainen esimerkki siitä, miten kovat koettelemukset voivat jalostaa ihmistä.