Saimme Winh Hung I -hotellista haluamamme Michael Cainen huoneen. Vastaanottovirkailija kertoi, että se on hyvin suosittu huone ja sattumalta nyt vapaana. Mietin itsekseni, miksi meidät ohjattiin ensin hotellin väärään siipeen! Itse Michael Caine oli vieraillut hotellissa uudelleen lomallaan ja yöpynyt tuossa huoneessaan vain pari vuotta sitten. Purimme matkatavaramme ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Jo tulomatkallamme hotelliin meidät bongattiin tekstiilimarkettiin. Lupasimme ehkä käväistä. Päiväkävelyllä ollessamme sama marketin bongaaja tapasi meidät ”sattumalta” ja halusi esitellä tarjontansa. Seurasimme tätä naista ja ihmettelimme miten kaukana hänen liikkeensä oikein sijaitsee. Tulimme torialueelle, kuljimme tunkkaisten, kapeiden ruokakojujen läpi ja saavuimme tekstiilitehtaaseen. Paksut mallikirjat lyötiin käteen ja sanottiin, että tästä valitsette ja he tekevät parhaansa nopeasti ja edulliseen hintaan. Liikkeessä oli jokunen asiakas, pariskuntia, nuoriakin. Naiset tutkivat kuumeisesti mallikirjoja ja miehet hikoilivat tuskastuneen näköisinä syrjemmällä. Selasimme mallikirjoja hetken. Sanoin olevani väsynyt ja huonovointinen, tulisimme ehkä huomenissa uudelleen. ”Sairas” tepsii aina ja kaikkialla, pääsimme pälkähästä suurempia selittelemättä. Olisivatkohan TieKutsuu -paidat valmistuneet heidän kauttansa?

Tulimme rantakadulle seuraamaan jokivarren elämää. Veneet tulivat ja lähtivät kuljettaen ruokaa ja kaikenlaista kauppatavaraa sekä ihmisiä pyörineen ja tavaroineen laiturilta toiselle. Meitä houkuteltiin jokilaivoihin nähtävyyskierrokselle, emme halunneet lähteä. Ravintoloita ja terasseja oli paljon. Päivänvalossa jokimaisemat eivät näyttäneet kovin miellyttäviltä, vastarannalla oli kunnostustyöt kesken, mutta sataman vilinän seuraaminen oli mielenkiintoista.

Kadulla pikkupojat tulivat luoksemme ja sanoivat muitta mutkitta, että anna rahaa, anna dollarin seteli. Kun istuimme katukahvilan terassille, pikkutyttö tuli heti kaupustelemaan postikortteja ja muuta rihkamaa. Ei haluttu ostaa. Kysyi, olisiko antaa maamme kolikkoa? Ei ollut. Tyttö lähti sivummalla odottelevan äitinsä ja siskonsa luo. Kohta sisko laitettiin asialle paremman tuloksen toivossa. Surullista.

Hoi Anissa on turisteja paljon, se näkyy ja tuntuu katukuvassa. Englantia osataan hyvin ja hinnat ovat korkeat. Tavaran tyrkyttäjiä, etupäässä lapsia on paljon ja häiriöksi asti. Joku miellyttävä henkilö saattaa tulla kadulla keskustelemaan ja kyselemään kuinka voitte, mistä olette kotoisin, pidättekö kaupungistamme, kuinka kauan aiotte viipyä täällä. Huomaavaista. Oletteko kiinnostuneet näkemään paikallista käsityötä, korujen valmistamista? Minulla on liike tuossa kulman takana, olkaa hyvä ja tulkaa tekemään hienoja löytöjä. Jo ensimmäisen päivän aikana totuimme vastaamaan näihin miellyttäviin alkurepliikkeihin ”no thanks” ja jatkoimme matkaamme. Vanhat ihmiset saattoivat tulla käsi ojossa vastaan ja pyytää suorasukaisesti, anna rahaa. Jos ei anna, saa jälkeensä manauksia, tai niin kuin Antti, vihaisen raapaisun käsivarteensa.

Päivällä kaupunki näytti hieman rähjäiseltä. Matalat talot vieri vieressä, kapeat kujat, ahdas torialue, joen rannassa paljon erilaisia ravintoloita. Ihmisvilinää, paikallisia ja turisteja. Illalla kaupunki heräsi uuteen eloon. Valot syttyivät, musiikki soi houkutellen matkailijoita viihtymään ravintoloihin. Yön valoissa kaikki on toisin.

Hotelliaamiaisemme tarjoiltiin samaan Winh Hung hotelli- ja ravintolaketjuun kuuluvassa viereisessä ravintolassa. Nautimme varhaisen aamiaisen buffetpöydästä ja istuimme terassilla seuraten kaupungin heräämistä uuteen päivään. Nuori poika liikkui polkupyörällään ja tuli myymään päivän sanomalehteä. Ostimme sen ihan mielenkiinnon vuoksi. Kaupusteli toisiinkin pöytiin, mutta ei saanut lehtiään myydyksi. Lähti paikalta hyvin happaman näköisenä. Hetken kuluttua paikalle saapui toinen lehdenmyyjä. Oli suorastaan vihainen, kun ei saanut lehtiään kaupaksi. Moista kaupustelijoiden käytöstä emme olleet aikaisemmin nähneet Vietnamissa.

Bao Khanh on kuuluisa ja hyvä räätälinliike, jossa puhutaan myös englantia, näin meille suositeltiin hotellimme vastaanotossa, kun kysyimme hyvää vaatturia. Päätimme käydä siellä tunnustelemassa paita-asiaa. Liikkeessä oli yksi englantia puhuva tomera nuori nainen, joka pystyi heti antamaan kangassuositukset ja laskemaan paitojen hinnan brodeerauksineen. 10 $ vaikutti kohtuulliselta mittatilaustyönä tehdystä paidasta. Tilasimme molemmille paidat kahdesta eri kankaasta, silkki- ja puuvillasekoitteesta. Menisimme illalla sovituskäynnille ja neuvottelemaan brodeerauksen väristä.

Kaupungilla oli tukahduttavan kuuma. Hotellimme edustalla moottoripyörätaksit tarjosivat kyytiä meren rannalle. Se houkutteli, mutta päätimme kokeilla joen rannalla sijaitsevan Winh Hung Resortin uima-altaita, sillä tämän hotelliketjun asiakkaina meillä oli myös resortin kaikki palvelut maksutta käytössämme. Kävelimme kuumia katuja pitkin resortille. Ohitimme joen toisella puolella kurjan näköisen asuinalueen. Erään talon portailta meille vilkutti tuttu raskaana oleva nainen, hän kaupusteli muovihelmiä, postikortteja ja muuta turistikrääsää edellisenä iltana jokivarren päivällispaikassamme. Vilkutimme takaisin.

Resortin puutarha oli kaunis ja hyvin hoidettu. Pienet bungalowit uima-allasosaston ympärillä olivat viehättävän ja kalliin näköisiä. Löysimme paikat varjosta palmujen alta. Teimme olomme mukavaksi, kävimme välillä uimassa. Luimme kirjoja ja ostamaamme sanomalehteä. Töitä tuntui olevan paljon tarjolla, kansainväliset yritykset hakivat tutkijoita ja kehityshankkeiden vetäjiä eri kohteisiin. Myös englanninkielen opettajia haettiin eri puolille Vietnamia.

Iltapäivällä käväisimme resortin ravintolassa vähän syömässä. Siis vähän, jaoimme klubivoileivän, sillä mukanamme olleet 10 $ eivät muuhun riittäneet. Tämä oli kallis paikka ja asiakkaat näyttivät olevan myös rahakkaita. Olivat etupäässä vanhemmanpuoleisia amerikkalaisia tai kanadalaisia.

Illalla menimme sovituskäynnille vaatturinliikkeeseen. Paidat tuntuivat hyviltä, sovimme paitoihin tulevat "TieKutsuu.fi"-brodeeraukset. Koska työ vaikutti niin ensiluokkaiselta, päätimme teettää vielä kahdet pitkäthousut molemmille, niiden ensisovitus olisi heti aamulla.

Jatkoimme iltakävelyämme vaatturinliikkeeltä kaupungin keskustaan. Liikkeet olivat tietenkin avoinna ja turistit tekivät ostoksiaan. Taidegallerioita oli paljon ja teokset näyttivät menevän kaupaksi hyvin. Huomasin erään hienon gallerian ovella iäkkäämmän miehen päivystämässä, ehkä omistajan. Oli huvittavan näköistä, kun hän seisoi siinä vain bokserit ja hihaton aluspaita päällään. Jos naiset kulkevat vilpoisissa pyjamapuvuissaan, niin mikseivät miehet sitten alusvaatteisillaan.

Istahdimme lopulta päivälliselle suositun italialaistyyppisen ravintolan terassille. Kadun vastakkaisella puolella samantyyppisessä ravintolassa huomasin tutun henkilön, China Beachilla tapaamamme amerikkalainen vanha "sotaratsu" oli myös täällä. Hän viipyi vain hetken tuolla terassilla, joi kupin kahvia ja jatkoi matkaansa... Seurasimme kadun ihmisvilinää. Huomasimme, että Hoi Anissa oli paljon perheitä lomalla jopa pienten lastensa kanssa ja paljon ranskalaisia, yksinäisiä nuoria miehiä matkallaan rinkka selässään ja nuoriapareja ilonpidossa.

Ho Anin keskusta on valittu Unescon maailmanperintölistalle vanhojen rakennuksiensa ansiosta. Tutustuimme vanhankaupungin nähtävyyksiin kävellen. Sen alueella on autoilu kokonaan kielletty. Mopoilla ajo myös, mutta tätä sääntöä ei juurikaan noudatettu. Ainoastaan silloin kun poliisi piti erityistarkkailua, mopoilijat taluttivat pyöriään vanhankaupungin kujilla.

Oli jälleen kuuma päivä ja kävelykierros tuntui raskaalta. Emme ostaneet lipputoimistosta lippuja, joilla olisimme päässeet tutustumaan rakennusten sisätiloihin, vaan tyydyimme ihailemaan rakennuksia kadulta käsin. Nähtävyydet olivat upeita ja koristeellisia, erityisesti pidin Japanese Bridgestä. Se on katettu silta, jonka toisessa päässä apinapatsaat ja toisessa koirapatsaat pitävät vahtia ja antavat suojeluksensa sillalle. Näihin eläinhahmoihin liittyy tietysti monia taruja. Tutuin lienee rakennusvaiheeseen liittyvä, jonka mukaan sillan rakennustyöt aloitettiin apinan vuotena ja saatiin päätökseen koiran vuotena. Sillan keskellä on vaatimattomalla tavalla hieno alttari. Tulimme kävelyreittimme päätöspisteeseen, kadulle jolla olisi ranskalaisia rakennuksia. Se oli pienoinen pettymys. Talot olivat kyllä muodoiltaan kauniita mutta ränsistyneitä, ei niin upeita, kuin olin odottanut. Halusimme pois kuumilta kujilta ja päädyimme jokivarteen terassille päiväkahveille. Paikka näytti toimivan samalla myös matkatoimistona.

Virkailijatarjoilija tiedusteli matkasuunnitelmiamme, tunnusteli näin kaupanteon mahdollisuutta. Kerroimme, että viivymme Hoi Anissa vain pari päivää ja jatkaisimme pohjoiseen bussilla. Näki pöydässämme kännykkäni ja nappasi sen innokkaana tutkittavakseen. Kyseli paljonko Suomessa maksavat käytetyt Nokian kännykät. Emme osanneet vastata, sillä meillä päin ei käytettyjä ole juurikaan myynnissä. Totesi, että Nokian kännykät ovat täällä kalliita ja haluttuja matkapuhelimia. Olisi halunnut ostaa omani, mutta sanoin ettei se ole kaupan. Nokian isoja mainoskylttejä oli kaikkialla, jokaisessa kaupungissa matkamme varrella.

Illalla menimme taas räätälinliikkeeseen noutamaan valmiit vaatteemme. Oli sattunut työtapaturma. Brodeeraukset Antin paidoissa olivat väärässä paikassa. Lupasivat korjata työn ja toimittaa paidat illan aikana hotelliimme. Asialla oli kiire, sillä olimme varanneet bussiliput seuraavaksi aamuksi.

Paidat toimitettiin hotelliimme kymmenen aikoihin. Lopputulos ei ollut hyväksyttävä. Ilmoitimme hotellin vastaanottoon, että jäämme vielä yhdeksi päiväksi ja että bussiliput saa peruuttaa. Matkasuunnitelmamme muuttui, mutta jotain hyvääkin siitä seurasi, saimme ylimääräisen päivän tässä tunnelmallisessa hotellissa Michael Cainen huoneessa.

Heti aamulla menimme vaatturille paitakassien kanssa. Turhia mukisematta lupasivat korjata paidat uudenveroisiksi. Illalla menisimme jälleen paidan hakuun. Päivän kuumimman ajan vietimme Winh Hung -resortin uima-altaalla. Menimme sinne moottoripyörätakseilla. Kilometrin matka sujui hyvin, kuskit ajoivat rauhallisesti eikä kyyti pelottanut kaupungin vilkkaassa liikenteessä. Kuskimme lupasivat olla odottamassa sovittuun aikaan paluukyytiä varten.

Kuudes kerta vaatturille ja nyt saimme täydelliset paidat. Kiittelimme hienosta työstä. Vaatturinliikkeessä vakuutettiin, että jos haluamme teettää lisää paitoja tai pitkiä housuja, niin voisimme toimittaa tilauksemme heille sähköpostitse. He säilyttäisivät mittatietomme.

Kaupunki oli muuttunut jotenkin rauhallisemmaksi. Mopoilla ei ajettu kaupungin keskustassa ja tunnelma oli kuin juhlapäivänä. Turistikauden avausko? Ravintoloista kuului miellyttävää musiikkia, iltavalaistukset olivat upeat ja aukiolla oli esityksiä. Esitykset olivat kiinalaisvoittoista kansanperinnettä, jossa musiikilla, huudoilla ja taistelukohtauksilla oli vahva osansa. Menimme päivälliselle jokivarteen lupaavalta vaikuttavan ravintolan toisen kerroksen terassille. Viereisessä pöydässä australialaisseurue lopetteli juuri päivällistään ja kehuivat meille ravintolan ruokia. Paikalle sattui tulemaan jo tutuksi tullut raskaana oleva kaupustelijanainen, tervehti meitäkin. Levitti pussukastaan australialaisten pöytään kaikki myytävänä olevat tavaransa. Selosti siinä samassa kuinka paljon he joutuvat tekemään työtä, jotta saisivat hankittua moottoripyörän ja talon, jossa asua perheensä kanssa. Toinen pöydän australialaisista naisista tutki tavaroita ja ihmetteli, mitä nuo pyöreät rasiat ovat. Nehän ovat tiikeribalsamia, luonnonlääkettä joka hoitaa kaikki kivuliaat vaivat. Nainen päätti ostaa yhden äidilleen tuliaiseksi, samalla tulisi tuettua nuorta yrittäjänaista.

Palasimme hotellillemme, sillä halusimme fiilistellä sen ilmapiiristä viimeiseen asti. Oli mukavaa istuskella parvekkeella ja katsella kadun elämää. Antin mielipaikka huoneessa oli rottinkinen divaani ikkunan edustalla, jossa hän luki iltaisin kirjojaan. Huone oli kalustettu antiikkisin esinein, kiinalaisittain. Seinät oli paneloitu ja maalattu kiiltäväpintaisiksi, mustiksi. Lattialankut narahtelivat kävellessämme huoneen poikki. Luulimme puhelimen olevan koristeena, mutta sehän olikin ihan toimiva kone. Sivupöydällä teeastiasto odotti valmiina illan teehetkeä. Mustan peilioven takana jääkaapissa viilentyivät illan herkut. Ja mukava pylvässänky kutsui houkuttelevasti pitsiverhojensa suojaan.

Heräsimme aamulla varhain, jo puoli kuuden aikoihin. Lähdimme katsomaan, miten täällä otetaan uusi päivä vastaan. Ilma oli miellyttävän lempeä ja ihmiset kuntoilivat tai vain nautiskelivat olostaan joen rannalla. Torialueella kävi kuhina, kun juuri saapuneita tuoretarvikkeita jaettiin kaupustelijoille edelleen myytäväksi. Kukkatori hehkui väriloistoaan. Istahdimme penkille joen varrelle. Samalle penkille tuli istumaan isoäiti pienen lapsenlapsensa kanssa. Hymyilimme ja toivotimme hyvää huomenta omilla kielillämme. Joella nainen laski kalastusverkkojaan veteen veneestä verkkaiseen tahtiin. Aamuaurinko saa maisemat näyttämään lempeiltä.

Menimme aamiaiselle ja saimme hieman odotella ravintolan avautumista. Tarjoilijoiden työvuoro oli juuri alkanut. Ruokia kannettiin noutopöytään ja liinoja leviteltiin ravintolan puolelle. Huomasimme tutun tarjoilijatytön olevan työvuorossa, tervehdimme. Ravintolan yhdelle seinustalle oli koottu tietokoneita ja nettipalvelut olivat asiakkaiden käytössä minuuttitaksaa vastaan. Ravintolan seinällä oli myös kyltti, jossa tarjottiin digikuvien siirtoa cd:lle. Halusimme tyhjentää kameramme muistikortin, joten pyysimme tämän palvelun. Itse omistaja ryhtyi työhön, mutta koneet oikuttelivat. Paikalle tuli tarjoilijapoika, joka halusi myös yrittää, mutta siitäkään ei tullut mitään. Ravintolan ainoa naispuolinen tarjoilija, nuori tyttö halusi auttaa, ja lopulta saimme kuvamme tallennetuksi cd:lle...

Meidät noudettiin hotellin vastaanotosta varttia vaille kahdeksan tai lähinnä tultiin opastamaan reitti Open Tour -bussipysäkille, bussi lähtisi kahdeksalta. Toinen matkalaukuistamme otettiin moottoripyörän kyytiin. Lähdimme etsimään kokoontumispaikkaamme, bussipysäkkiä. Löysimme perille ajoissa ja istuimme hiostavan kuumaan saliin odottamaan. Bussi tuli pysäkille puolisen tuntia myöhässä. Sulloimme laukkumme täyteen tavaratilaan, saimme paikat rinkkojen ja reppujen täyttämältä takapenkiltä. Bussikuski kysyi lippujamme, sanoimme maksaneemme ne hotellilla ja asia oli OK. Takapenkin paikat eivät näyttäneet olevan suosiossa, mutta siellä istuimme korkeammalla, kuin aitiopaikalla. Meille avautui hyvät näkymät ja pääsimme ihailemaan maisemia. Kanssamatkustajamme näyttivät olevan unessa.