Tulimme Hanoin rautatieasemalle hyvissä ajoin. Aseman hallista pääsi junalaiturille vain matkalippua esittämällä. Katselimme, kuinka matkailijat tekivät viime hetken ostoksiaan kioskeissa. Mekin ostimme matkaeväitä kaiken varalta, edessä oli pitkä matka, olisimme perillä puolen päivän aikaan. Junamme saapui laiturille ja nousimme vaunuumme viime hetkellä, sillä halusimme jaloitella ulkosalla mahdollisimman pitkään.

Löysimme hyttimme ja sinne olivat majoittuneet jo saman hytin jakavat matkakumppanimme. Nuori, kaunis aasialainen tyttö lepäsi alasängyllä tumman seuralaisensa vielä istuessa vastapäätä alavuoteella. Tungimme matkalaukkumme alasänkyjen alle, jotteivät olisi kenenkään tiellä, ja heitimme reppumme meille varatuille yläsängyille. Pyysin Anttia petaamaan vuoteemme valmiiksi, se sujuisi häneltä helpommin. Jäimme seisoskelemaan käytävälle ja odottelimme junan lähtemistä, istumapaikkoja tässä makuuvaunussa ei ollut. Viimein vaunujen ovet suljettiin ja juna nytkähti liikkeelle. Käytävällä liikkui yhtenään tuimailmeisiä miehiä, olivat junan henkilökuntaa. Osa huolehti vaunuosastosta ja virkapukuiset turvallisuudesta. Useimmilla paikallisilla matkustajilla oli mukanaan termosmukit, joihin kävivät pyytämässä kuumaa vettä vaunuosaston hoitajalta. Matkustajille jaettiin hyvän yön toivotukseksi pienet vesipullot. Ravintolavaunua ei tässä junassa ollut. Aikamme seisoskeltuamme junan käytävällä kipusimme yöpuulle. Se oli hieman hankalaa, mutta onnistuimme siinä herättämättä kanssamatkustajiamme.

Yöjunissa saa aina hyvät unet. Tosin pipot päässä, sillä näissä paremmissa ja ilmastoiduissa matkustusluokissa on yleensä kylmä. Olimme varanneet pipot, silkkiliinat ja villapaidat reppuihimme käden ulottuville, mutta tuntui, että tällä yömatkalla ylimääräisiä varusteita ei tarvittaisi. Paksujen peittojen alla päivävaatteissamme oli jopa liian kuuma.

Havahduimme aamulla kuuden aikoihin vietnamilaiseen musiikkiin, lasten leikkeihin ja ruuan tuoksuun. Hyttimme ovi oli selällään ja näimme hyttiseuralaistemme nauttivan aamiaista. Ruoka-annokset oli jaettu hytteihin. Jotain kuivattua, johon kuumaa vettä lisäämällä sai nuudelisoppaa. Meille varatut aamiaisannokset odottivat jalkopäässämme hyllyllä ja saivat odottaa, sillä jatkoimme uniamme. Seuraavan kerran heräsimme puolen päivän aikoihin lounastarjoiluun. Unisin silmin otimme vastaan herkulliselta tuoksuvat annoksemme ja jaoimme yhden. Toisen annoimme alasänkyjen kanssamatkustajille. Piristyimme ja nousimme jalkeille. Vaatteeni olivat rypistyneet yön aikana, mutta se ei haitannut. Seurasimme maisemia ja odottelimme toiveikkaina, koska tulisimme perille. Kuulimme junan olevan hieman myöhässä, saapuisimme Da Nangiin lähes kaksi tuntia aikataulusta jäljessä.

Seisoimme junan käytävällä ja ihailimme maisemia. Etenimme hitaasti, noin kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla, sillä olimme vaikealla rannikon rataosuudella. Rata on yksisuuntainen ja välillä piti seisahtua ohituspaikalle, sivuraiteelle odottamaan tien vapautumista. Saavuimme viimein perille. Hanoista Da Nangiin on matkaa lähes 800 kilometriä, junamatkamme kesti viitisentoista tuntia.

Tullessamme junalaiturilta asemahalliin tarkastaja pyysi lippumme. Huomasimme, että lippujamme ei junamatkan aikana oltu tarkastettu kertaakaan. Rautatieaseman ulkopuolella eräs mies kaupusteli matkalaisille käytettyjä junalippuja matkamuistoiksi.

Emme jääneet Da Nangin keskustaan, vaan otimme taksin mennäksemme kaupungin edustalla sijaitsevalle My Khe Beachille, jossa meille olisi hotellihuone varattuna Hanoin hotellimme johtajan suosittelemana.