Olimme nauttineet varhaisen aamiaisen ja bussimatkan jälkeen olimme nälkäisiä. Lähdimme etsimään lounaspaikkaa resortin alueelta ja samalla jätimme kaikki säilytettävät hotellin turvasäilöön. Se olikin aikamoinen operaatio. Naispuolinen vastaanottovirkailija ei osannut auttaa, vaan paikalle piti hakea hotellin päällikkö. Hän laati asiakirjan, jossa todettiin, että vain tätä asiakirjaa vastaan meille voidaan luovuttaa takaisin jättämämme tavarat, se vahvasti teipattu kirjekuori.

Resortin pääravintolasali oli täynnä kiinalaisia turisteja. Olivat pysähtyneet lounastauolle kiertomatkallaan ja bussit odottivat resortin edustalla parkkipaikalla. Emme halunneet jäädä ravintolaan suuren asiakasmäärän vuoksi, vaan jatkoimme tutustumiskierrostamme upeaan puutarhaan. Puistomainen ympäristö oli tarkasti suunniteltu ja hyvin hoidettu. Kävelytiet mutkittelivat vesialtaiden ja pensaiden lomassa. Puron ylitse kuljettiin katettua siltaa pitkin, jossa rauhalliset sävelet soivat taukoamatta. Bungalowit olivat tyylikkäitä paritaloja upeine kuisteineen sijoitettuina aistikkaaseen puutarhaan. Uima-allasosasto sijaitsi keskeisellä paikalla. Kävelimme kauniissa puutarhassa, kunnes saavuimme rantaravintolaan, jonne opaskyltit meidät johdattivat.

Ravintola sijaitsi ylhäällä rantatörmällä. Sen vierestä portaat laskeutuivat alas valkoiselle hiekkarannalle. Tilasimme ruuat ja ihailimme maisemia. Rannalla tyhjät aurinkotuolit odottivat asiakkaita. Päätimme mennä rannalle nautiskelemaan myöhemmin. Oli tuulinen päivä ja kysyimme tarjoilijalta, että tuuleeko täällä aina näin kovasti ja meille vastattiin, että tuulee.

Kevyen lounaan jälkeen menimme kylälle ostoksille. Kylä on muodostunut molemmin puolin valtatie ykköstä, joka on Vietnamin päätie ja kulkee Saigonista aina pohjoiseen Hanoihin saakka. Liikenne on valtavaa tällä tiellä. Rekat ja bussit ajavat kovaa vauhtia, kylien kohdalla torvet soiden. Tien varrella oli muutamia kauppoja ja ajattelimme ostaa jääkaappiimme vettä ja muuta juotavaa sekä herkkuja. Ensimmäisessä kyläpuodissa ei ollut ketään paikalla, joten menimme seuraavaan. Teimme ostoksemme ja palasimme huoneeseemme. Oli kuuma ja halusimme mennä heti virkistäytymään rannalle.

Tuuli kovasti ja hiekka pöllysi. Hiekka narskui hampaissa. Ei ollut mukavaa ja siksi siirryimme paremmille paikoille resortin uima-altaalle. Tuulen ansiosta uima-altaalla oli miellyttävät oltavat. Varasimme paikat varjosta palmujen suojasta. Luimme ja torkuimme, oli rauhallista. Välillä pulahdimme altaaseen, mutta se ei piristänyt paljonkaan, vesi oli suloisen lämmintä. Resortin alueella oli paljon työntekijöitä, kukin erikoistunut hoitamaan oman osansa. Alueella oli kyllä siistiä ja uimavahti tarkkaili allasosaston turvallisuutta, mutta asiakkaiden viihtyvyyteen ei ollut mielestäni panostettu riittävästi. Olisimme halunneet tilata jotain juotavaa, mutta se ei tuntunut käyvän helposti. Juomat piti itse noutaa kauempaa rantabaarista. Viivyimme uima-altaalla auringonlaskuun asti, sen jälkeen altaaseen ei olisikaan asiaa, niin ilmoitettiin allasosaston kieltotaulussa.

Lähdimme iltakävelylle tienvarren kylälle. Menimme tutustumaan viereiseen hotelliin ajatuksenamme nauttia päivällistä siellä. Parkkipaikalla oli linja-autoja ja ajattelimme paikan olevan täynnä. Saavuimme aulaan ja totesimme heti, että hotelli toimi jonkin rantatapahtuman keskuspaikkana. Ihmisiä emme tavanneet, olivat varmaankin siirtyneet huoneisiinsa tai rannalle jatkoille, sillä ravintolasalit olivat tyhjillään ja henkilökunta jo siivoustöissä. Täältä emme päivällistä saisi. Palasimme kylätielle ja päädyimme pienen baarin terassille. Kun tulimme sisään, tarjoilija tuli heti siivoamaan ja järjestämään meille mukavan pöydän. Baarissa oli vain paikallisia nuoria miehiä tapaamassa toisiaan kahvin tai teekupin ääressä. Tilasimme oluet ja lisäksi saimme kupposet vietnamilaista teetä. Mietimme minne menisimme syömään sillä resortin ruoka lounaan perusteella ei ollut kovin houkuttelevaa. Näimme tien toisella puolella paikallisten ravintolan, jossa oli paljon asiakkaita. Ajattelimme kokeilla sitä.

Saavuimme kirkkaiden neonvalojen valaisemaan ravintolaan ja valitsimme syrjäisen pöydän hallin rauhallisesta nurkkauksesta. Ravintolan pitäjä, nuorehko energinen nainen kiiruhti luoksemme korkokengät kopisten ja toivotti tervetulleeksi. Oli kovin puhelias ja uteli olimmeko töissä Vietnamissa, naimisissa? Tuo sinnikkyys pisteli, vastasin ihan piruuttani, että vain matkakumppaneita, Vietnamin kiertomatkalla ja viipyisimme pari päivää Lang Co Beachillä. Emännän ilme siitä kirkastui. Lupasi valmistaa meille parasta, aitoa vietnamilaista ruokaa 150 000 dongin hintaan. Sanoi "I cook Vietnam for you" saamatta silmiään irti Antista.

Huomautin, etten syö merenherkkuja, mutta kana maistuisi. Se taisi mennä kuuroille korville, pöytäämme kannettiin kohta näyttävät katkarapu-, mustekala- ja kalavadit. Alkukeitoksi tarjottiin kasviskeittoa. Antilla oli juhlapäivällinen, niin paljon mitä maukkaimpia mereneläviä. Otsa rypyssä ryystin laihaa morning glory -keittoa ja katsoin toisen herkuttelua. Tuntui epäoikeudenmukaiselta! Tarjoilija tuli paikalle ihmetellen, miksei ruoka minulle maistunut, oliko siinä jotain vikaa. Kanaa ei ollut, valmistivat minulle sitten possupaistoksen. Sitkeähkö, hieman läskinen liha ei oikein maistunut. Mieli oli maassa. Lisäsin riisiä keittooni, pelkkä morning glory ja läskinen possu eivät täyttäneet vatsaani.

Mielialaani eivät yhtään kohentaneet Antin ylistävät sanat, ei kuulemma ollut saanut eläessään näin hyvää ruokaa. Ja ne sanat olivat kuin bensaa liekkeihin. Emäntä toiveikkaana hääri lähistöllä, istui viimein pöytäämme ja veti tuolin äidillensäkin. Puheli elämästään ja valitteli kohtaloaan, yhden illan tuttavuus oli jättänyt hänet selviytymään lapsen kanssa yksin. Vanha äiti levitti pöydälle turisteille myytäväksi tarkoitetut tavarat; muovihelmistä tehtyjä koruja, postikortteja, tiikeribalsamia ja muuta krääsää. Kysyi olisiko Antilla antaa maamme kolikkoa lahjaksi? Kurtistin kulmakarvojani, siis ei ollut. Esitteli kaikki turisteilta saamansa kolikot ja olisi ollut halukas vaihtamaan ne taaloihin. Antti olisi ollut hyväntahtoisuuttaan valmis vaihtamaan rahaa, mutta päätteli ilmeestäni, ettei tällä kerralla.

Antti oli jälleen saanut hienon aterian, minä kaiholla odottelin jo Little Hanoin herkullista ja takuuvarmaa ateriaa. Ruokapaikan emäntä sai hyvän hinnan tarjoilustaan, jos olisi malttanut kuunnella asiakkaitaan, olisi ehkä saanut vielä kolikkonsakin vaihdetuksi.

Oli varhaista mennä nukkumaan ja hotellihuone tuntui ankealta. Ohikiitävien rekkojen voimakkaat tööttäykset kantautuivat valtatieltä huoneeseemme liian hyvin. Kuin tienvarren motellissa, vaikka olimme neljän tähden hotellissa. Lähdimme ulos resortin laitamilla hiekkatörmällä sijaitsevalle näköalapaikalle ja otimme iltaoluet jääkaapista mukaamme. Istuimme tuoleille pimeässä meren kohina alapuolellamme. Kuulimme vartijan käyvän tarkastuskierroksellaan. Huomenna olisi rantapäivä ja saisimme nukkua pitkään, toivottavasti liikenteen äänet hiljenisivät.

Nukuimme hyvin. Nautimme monipuolisen aamiaisen hotellin päärakennuksen ravintolassa. Aamiaisella oli pääasiassa paikallisia lomalaisia, mutta myös yksi länsimaalainen perhe pienten lastensa kanssa.

Lähdimme rannalle. Oli tyyni päivä ja levittäydyimme tavaroinemme rantatuoleille aurinkovarjon alle. Teimme pitkän kävelyretken aivan vesirajan tuntumassa, sillä hiekka oli polttavan kuumaa. Ohitimme muutamia hotelleja, mutta ranta oli lähes tyhjä. Pujahdimme mereen, mutta uiminen oli vaikeaa suurien aaltojen vuoksi. Rannalle oli tuotu isoja auton sisärenkaita uimapatjojen korvikkeeksi. Halusimme kokeilla niitä ja sehän olikin hauskaa. Pulikoimme meressä kuin lapset isojen aaltojen keskellä. Pitkä ja matala hiekkaranta oli siisti, ei tarvinnut varoa vedenalaisia kiviä tai lasinsiruja. Päivä meni mukavasti vesileikkien parissa ja varjon alla lepäillessä. Palasimme huoneeseemme vasta auringonlaskun aikoihin.

Illalla ajattelimme käväistä kylällä nauttimassa aperitiivit paikallisen kauppiaan baarin terassilla. Kauppiasperhe oli iltateellä ja lapset leikkivät ympärillä. Istuimme pöytään ja saimme tilaamamme oluet. Muu väki kaikkosi sisätiloihin isännän jäädessä tarkkailemaan sivummalle. Lapset hyörivät terassin läheisyydessä ja huutelivat koko ajan meille "hello, hello". Isännän otsarypyt syvenivät.

Päivällisen nautimme resortin rantaravintolassa. Siellä olikin tiivis tunnelma, sillä vietnamilainen miesseurue oli juhlapäivällisellä. Pitkä pöytä oli täynnä herkullisen näköisiä ruoka-annoksia ja olutpulloja. Pitivät puheita ja kiitospuheita, lahjojakin jaettiin. Arvostusta osoitettiin kohottamalla maljoja ja seisten skoolaamalla. Myöhemmin seurueeseen liittyi kaksi hotellin naisvirkailijaa. Olivat vaihtaneet virka-asunsa ao dait hyvin moderneihin, tiukkoihin vapaa-ajan asusteisiinsa. Miehet olivat pukeutuneet Vietnamissa yleiseen pisnestyyliin, mustiin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan. Ajattelimme, että ovat tämän hotelliketjun vastaavia ja viettämässä päällikköpäiviä rantaresortissaan. Tilaisuuteen tulleet naiset käyttäytyivät hyvin vapaamuotoisesti, joivat olutta ja pitivät hauskaa. Tarjoilu pelasi. Pöytään kannettiin koko ajan uusia höyryäviä vateja ja olutkoreja. Emme halunneet olla tirkistelijöitä ja siirryimme tutuksi tulleelle näköalapaikalle resortin laitamille nauttimaan oman jääkaapin viilentämät iltaoluet.

Laitoimme kellon herättämään puoli seitsemäksi, sillä olimme tilanneet taksin kahdeksitoista viemään meidät seuraavaan kohteeseemme, Huen kaupunkiin. Aikainen herätys siksi, että ehtisimme vielä aamiaisen jälkeen rannalle. Olisi viimeinen rantapäivämme tällä matkalla.

Lang Co Beach, 22 kilometriä hienoa, koskematonta hiekkarantaa – aikamoinen elämys! Rannan pituuden vahvisti kaupustelija, jolta ostimme edellisenä päivänä ihan vain kannatuksen vuoksi "Lao" vanha mies ja naurava Buddha -kivipatsaat.

Tullessamme rannalle huomasimme miesporukan kuvaamassa isoine kameroineen. Filmasivat tuloamme ja asettumistamme rantatuoleihin. Kiusallista, miten kehtaavatkin noin avoimesti kuvata meitä vähäpukeisina! Kun silmä vältti, olivat takanammekin kuvaamassa loikomistamme rantatuoleissa. No, kuvatkoon, ehkäpä eivät kovin usein saa länsimaalaisia filmilleen.

Ajattelin ensin, että hotellin eilisiltaiset juhlivat miehet ovat rannalla kameroineen, mutta kohta nuori mies tuli luoksemme esittäytymään. Olivat Vietnamin televisiosta ja tekemässä juttua Lang Co Beachistä, joka on yksi maan parhaimmista rannoista ja hyvin potentiaalinen turistikohde. Halusivat kuvata meitä myös meressä ja sehän sopi. Annoimme heille maukkaan vesileikkiesityksen autonrenkaiden kanssa hurjissa aalloissa. Ei ehtinyt merivesi kuivua iholtamme, kun kuvausryhmä oli taas luonamme. Halusivat vielä haastattelun filmille. Kysyivät mielipidettämme kohteesta ja pyysivät vertaamaan sitä Suomen rantoihin. Antti antoi haastattelun ja se sujui hyvin, ei tarvittu uusintaottoja.

Puolen päivän aikoihin tulimme hotellin vastaanottoon maksaaksemme laskumme ja taas kuvausryhmä oli paikalla kameroineen. Ohjelma lähetettäisiin parin päivän päästä VTV4 Huen paikalliskanavan ajankohtaislähetyksessä. Kysyimme, voisimmeko saada filmin kopion itsellemme Huessa ollessamme tai voisivatko postittaa sen meille Suomeen. Pahoittelivat kovasti, etteivät ehtisi saamaan filmiä valmiiksi, mutta yrittäisivät lähettää sen meille kotiin...